*

karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Kaikki blogit puheenaiheesta Oppiminen

Parkour-avatar oppii palkitsemisemalla

Tekoäly voi itseoppiakin kun sitä ”palkitaan”. Vai oppiko se ihan itse? Kuvassa 1 on parkouria juoksevan avatarin  tarkoin valittu palkitsemisen algoritmi. Animaatio löytyy täältä

Itse konkreettista liikkumista ei ole ohjelmoitu, reunaehdot kyllä ja gravitaatiomoottori. 

Rohkenen epäillä, että tuohonkin demoon on käytetty kymmeniä henkilötyövuosia. Julkaisussa  on  13 nimeä. Lähdeluettelossa on 31 artikkelia.

Peruskoulun tila on mahdollista korjata

 

Kouluhistorian tutkija Jari Salminen ottaa kirjoituksessaan (HS, 11.11.) ansiokkaasti esiin peruskoulun huojahtelun. Hänen mukaansa peruskoulun sekava tila vaarantaa oppilaiden oikeusturvan ja jatko-opintojen kannalta tasa-arvoisen kohtelun. 

Koulutuspolitiikassa rakennettu Potemkinin kulisseja kymmenen vuoden ajan

 

Mistä saisi suomalaisille koulutuspoliitikoille sellaisen konsultin, jota he uskoisivat? Siis jonkun täyspäisen kokonaisuuden hallitsijan, joka ei selitä myydäkseen. Sellaisen, joka on opettanut oikeasti eikä vain ”tutkinut” ja ”käynyt kouluissa” puhumassa.

Kun 2000-luvun alussa menestyimme PISA-tutkimuksissa, maailma tuli kylään kysymään, miten me teimme sen. Ollessani saksalaisessa pikkukylässä sinne tuli Bonnista asti korkea opetusvirkamies esittämään saman kysymyksen.

Työttömyys sementoidaan ammattioppilaitosten säästöillä

 

Lukekaa tämä Helsingin Sanomien juttu.

Polariteettiongelmat rakentuvat helposti. Koulutettu ihminen voi tehdä jopa 500 hakemusta saadakseen osaamistaan vastaavan työpaikan eikä saa yhtäkään. Toisaalla yrittäjä manaa, kun ei saa ketään töihin.

Miksei opi - omaa vastuuta ja palaute oppilaalle

Palaute on välttämätön elementti ihmisen oppimisessa. Mitä parempi ja oikeampi palaute on, sitä tehokkaampaa oppiminen on. Palaute kohdistuu aina tuotoksiin ei henkilöihin. Oikeaan osuvaan palautteeseen ei tarvitse välttämättä rakentaa kehystä, kuten hampurilaispalautteen suosijat antavat ymmärtää – hampurilaispalautteessa ensin kerrotaan jotain positiivista ja sitten pihvi, asia, joka halutaan kertoa palautteena ja sitten taas jotain positiivista. Suoraan asiaan meneminen on reilu tapa antaa palautetta.

Luovu oppimisen illuusiosta

Sinä olet koulun ongelma” otsikoi Saku Tuominen raflaavasti Imagessa (30.8.2017) ja kirjoittaa: ”Se, että ihminen osaa katsoa televisiota, luo hänelle illuusion siitä, että hän ymmärtää, miten hyviä ohjelmia tehdään. Se, että ihminen on joskus ollut koulussa, pätevöittää hänet kertomaan, millainen koulun pitäisi olla. Siihen nähden, että koulu koskettaa lähes jokaista maailman ihmistä, on hämmentävää, miten vähän ihmiset siitä tietävät.

Taistelu toimintakyvystä

Tieto ja aika kulkevat käsi kädessä. Molempia vaihdetaan esimerkiksi rahaan, mutta tarve täyttyy perustuloa kokeilevassa yhteiskunnassa nopeasti. Ylimääräisellä käydään hankkimaan taas ensin mainittuja.

Oppiminen on elämän suurimpia mielihaluja. Suuret mysteerit, kuten huolella ajoitetut tietovuodot saavat unohtamaan ajantajun. Meillä on myös taipumusta itsepetokseen. Joskus se tarkoittaa toimintakyvyn menettämistä, toisinaan sen saamista.   

Annetaan oppilaiden innostua!

Pääsin miettimään koulujen kehittämistä vaalipaneelissa Snellmanin ala-asteella Helsingin Punavuoressa. Ilmapiiri oli luova, ja mieleen tuli nopeasti useita keinoja, joilla voimme parantaa opetusta ja liittää koulut paremmin muuhun yhteiskuntaan.

Liikkuva koulu lisää oppimisen iloa

Koulu ei saa olla pelkkää istumista ja paikallaan oloa. Leikkiminen ja riittävä liikunta tukevat oppimista. Monipuolinen liikkuminen on perusedellytys lasten kasvulle ja kehitykselle sekä terveydelle ja hyvinvoinnille.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä