karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Kaikki blogit puheenaiheesta Asumistuki

Vaalilupauksena leikkaukset

Eilisessä 12.4.2019 Sannikka & Ukkola –lähetyksessä Jari Sarasvuo sanoi osuvasti, että yhteiskunta on luvannut asioita, joihin ei kohta ole varaa.

Paitsi että niihin ei ole varaa, ovat erilaiset tulonsiirrot omillaan toimeentulevien työntekijöiden ja yrittäjien näkökulmasta täysin demoralisoivia.

Työttömien yhdenvertaisuus taattava

Vuonna 2006 pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) hallitus toteutti hallituskumppaninsa SDP:n tuella työmarkkinatukiuudistuksen, jossa sovittiin, että valtio ja kunta jakavat puoliksi pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatukimaksun. Työmarkkinatukea saavien henkilöiden työttömyyden kestoon perustuvien Kela-sakkojen periminen kunnilta on sittemmin johtanut suomalaisten työttömien kohtelussa järkyttäviin yhdenvertaisuusongelmiin asuinkunnasta riippuen.

Asumistuki on jo perustulo

Perustulokeskustelussa on kritisoitu käsitteen nimeä, jonka arvostelijoiden mielestä tulisi olla perustuki, jotta muistettaisiin varojen tulevan tukena lähimmäisiltä eikä ole ansaittua. Perustuloa moitittaessa ei yleensä kuitenkaan moitita asumistukea, joka on yhtälailla ansaitsematonta, vastikkeetonta tuloa.

Kaupungistuminen tulee kalliiksi - asumistukijärjestelmä remontoitava

Jos kaupunkeja ja kuntia haluttaisiin kannustaa järkevään kasvuun, tulisi asumistukijärjestelmä uudistaa asettamalla siihen kannustavuuskriteerit. Mikäli kuntaan maksetaan keskiarvoa enemmän asumistukia, tulee nämä ylimenevät kustannukset osoittaa kunnan itsensä maksettaviksi. Tämä kannustaisi kuntia huolehtimaan asuntopolitiikastaan ja kaavoituksestaan siten, että kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja on riittävästi saatavilla.

Taas uusi ennätys

Asumistuen määrässä on tehty jälleen uusi ennätys uutisoinnin mukaan (https://www.uusisuomi.fi/asuminen/268516-asumistuessa-jalleen-uusi-ennat...) Vuodessa asumistukeen kuluu yli kaksi miljardia. Vuoden 2014 jälkeen menot kasvaneet puoli miljardia. Sen mikä koulutuksessa on säästetty on asumistuessa käytetty. Tälläkö taktiikalla Oy Suomi Ab meinaa vastata seuraavien vuosikymmenten kilpailukykyhaasteisiin?

Asumistuet - poikki & palamaan

Asumistukien remontointi on tärkeää ja samalla liki mahdotonta (HS 3.12.2018) - jos aloittaisimme ajoissa, niin kaikki olisi mahdollista: Asumistuki on haitallisin tuki (AA 31.12.2015).

Demokraattisen järjestelmämme ominaisuus näyttää olevan, että jokaisesta ongelmasta annetaan kasvaa niin suuri, että ongelman korjaaminen ei ole enää mahdollista.

Asumiseen menee 28% tuloista!

Tuoreiden tietojen mukaan suomalaisella menee asumiseen keskimäärin 28% tuloistaan. Se on eniten koko EU:n alueella. Kaikkialla muualla asuminen on siis halvempaa kuin Suomessa. Kalliin asumisen seurauksena kaupungistuminen vähenee ja talouskasvu hidastuu.

Tuo 28% on siis keskimääräinen asumiskulujen osuus. Köyhällä asumiskulut saattavat olla yli 50% nettotuloista. Sen sijaan varakkailla osuus voi olla vain joitakin prosentin osia.

Lyhyet työjaksot, onni vai kirous

 

Tämä nyt ei ole kirjoitettu millään älkää menkö työttömät töihin tarkoituksella, vaan lähinnä päättäjäherrojen iloksi ja tiedoksi, että ei se helppoa ole työttömällä, vaikka hetkeksi välillä töihin pääsisikin. Siinä sitten voi vertailla tuota elintason erilaisuutta ministerit ja Vartiainenkin rentoutuessaan viinilasin ääressä klassisen musiikin soidessa.

Onko Helsingin keskustassa asuminen kaikkien oikeus?

Helsingin Sanomissa otsikoitiin viikonloppuna hyvin siitä, miten kaupungin vuokra-asunnot ovat kuin lottovoittoja niissä asuville. Toki harmillista tässäkin lottovoitossa on se, että sen maksavat kaikki ne muut ketkä eivät näitä voittoja saa. Tämän subvention kustannukset ovat jo artikkelinkin lukujen perusteella satojen miljoonien eurojen luokkaa. Kyse on siis todella merkittävistä summista.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä