Vai olenko liian vanha? Tänä aamuna
uutisissa kerrottiin, että Espanjan pankeille annetaan 30 miljardia
aluksi heinäkuun loppuun mennessä – tosin ei tiedetä vielä koko
summan suuruutta. Missä on se ylikansallinen virasto, joka valvoo
pankkeja? Se piti saada aikaiseksi ennen tukien myöntämistä. Missä
ne turvaavat vakuudet? Jutan on täytynyt olla pois kokouksesta –
hän ei varmaankaan olisi hyväksynyt tuollaisia muutoksia.
Laskujeni mukaan minulla kuluu 50-100 € vuosittain ns.
tekijänoikeusmaksuihin. Varastavatko tekijänoikeusjärjestöt
minulta tuon rahamäärän? Vastaus on kyllä, koska en tallenna
musiikkia tai kuvia tietokoneelleni – enkä muistitikulle, CD:lle,
DVD:lle jne. Elokuvat ja urheilu saavat olla myös rauhassa. Radio
toimii välineenä, jota kuuntelen – television uutiset ja
ajankohtaisohjelmat ovat katsottavien listalla. En tallenna yhtään
ohjelmaa, reaaliaikainen tarjonta riittää.
Kari Kotiranta on toiminut yliopiston opettajana,tutkijana ja yrittäjänä sekä kansalaisopiston opettajana ja rehtorina.Eläkepäivien harrastuksena ura vapaaehtoisena museoesineenä Tiedetilan tietokonemuseossa (romujen rassailua vuodesta -69). Käytän arvonimeä tiedetilallinen, jonka olen itse itselleni antanut. (www.tiedetila.fi).
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!