Tämä kirjoitus on muistelma menneiltä vuosilta. Innoittajana
tämänpäiväinen hyvä veli -uutinen ja lukijan yhdessä blogissani esitetty
ihmettely, siitä miten kalliita tietokoneita saatiin kaupaksi. Nykytoiminnasta
minulla ei juurikaan ole käsitystä, mutta minusta tuntuu, että sosiaalinen
korruptio on korvannut aineelliset lahjat. Myyjät ja ostajat kuuluvat samaan
urheiluseuraan tms. Ainakin yksi puolituttu muutti Helsinkiin, jotta pääsee viettämään
vapaa-aikaa asiakkaiden kanssa.
Kari Kotiranta on toiminut yliopiston opettajana,tutkijana ja yrittäjänä sekä kansalaisopiston opettajana ja rehtorina.Eläkepäivien harrastuksena ura vapaaehtoisena museoesineenä Tiedetilan tietokonemuseossa (romujen rassailua vuodesta -69). Käytän arvonimeä tiedetilallinen, jonka olen itse itselleni antanut. (www.tiedetila.fi).
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!