Pelastajan rooli ei ole herkkua
kreikkalaisille. Tavalliset ihmiset kärsivät ja erilaiset
keinottelijat nettoavat. Meneillään on Kreikan ryöstöretki, johon
myös suomalaiset haluaisivat osallistua täysipainoisesti.
Historian opettajani Pekka Manninen tai Kai R. Lehtonen radio-ohjelmassa
sanoi, että maassa on vallankumous, kun ruoka on loppu ja kansa on kadulla.
Ajatuksessa on suuri viisaus, ihmisten kärsivällisyys on rajallinen,
hallitsijoiden tehtävä on pitää yllä kansan turvallisuutta ja hyvinvointia.
Mikäli hallitsijat epäonnistuvat tässä, niin seurauksena on vallankumous.
Hallitsijat, laajassa mielessä hyvin voiva luokka, voi kuitenkin yrittää pitää
valtansa sotilasjuntan avulla. Tällöin päädytään toimintoja ylläpitävään
korruptioon.
Kari Kotiranta on toiminut yliopiston opettajana,tutkijana ja yrittäjänä sekä kansalaisopiston opettajana ja rehtorina.Eläkepäivien harrastuksena ura vapaaehtoisena museoesineenä Tiedetilan tietokonemuseossa (romujen rassailua vuodesta -69). Käytän arvonimeä tiedetilallinen, jonka olen itse itselleni antanut. (www.tiedetila.fi).
Kuka tahansa voi perustaa blogin Uuteen Suomeen vaivattomasti muutamalla hiiren klikkauksella! Keskusteluun osallistujat vastaavat itse tekstiensä sisällöstä niin blogikirjoitusten kuin kommenttienkin osalta. Lue lisätietoja alta ja tule mukaan!