*

karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

EU

Auttakaa hyvät ystävät

 

Lupauduin pitämään puheen itsenäisyyspäivän seppeleenlaskutilaisuudessa Pihlajaveden sankarihaudalla. Kertokaa minulle mitä on itsenäisyys. Miksi se on tärkeä – vai onko? Miten nykyihminen voisi toteuttaa Suomen itsenäisyyttä – vai tarvitseeko? Miten itsenäisyydestä pitäisi kertoa – vai kerrotaanko? Mikä on uhraus itsenäisyyden vuoksi – mitä se olisi tänä päivänä.

 

Olen ihan pihalla

 

Vai olenko liian vanha? Tänä aamuna uutisissa kerrottiin, että Espanjan pankeille annetaan 30 miljardia aluksi heinäkuun loppuun mennessä – tosin ei tiedetä vielä koko summan suuruutta. Missä on se ylikansallinen virasto, joka valvoo pankkeja? Se piti saada aikaiseksi ennen tukien myöntämistä. Missä ne turvaavat vakuudet? Jutan on täytynyt olla pois kokouksesta – hän ei varmaankaan olisi hyväksynyt tuollaisia muutoksia.

Me EU:ssa ollaan köyhtymässä

EU-keskustelussa näyttää olevan puurot ja vellit sekaisin – ei pelkästään bloggaajilla, vaan myös poliitikoilla. Puhutaan pankkituesta Espanjan pankeille, vakuuksista, Kyproksen pankkituesta, Kreikan säästöistä jne. Keskustelussa ei tunnu olevan päätä eikä häntää – yksi puhuu yhdestä yksityiskohdasta – toinen toisesta – Liikanen kehottaa olemaan kärsivällinen jne.

 

Arkipäivän fasismi

 

Fasisti on helppo haukkumasana, mutta epäilen, että nekään, jotka sitä hanakasti käyttävät, eivät tiedä mistä on kysymys. Suomessa Neuvostoliiton aikoihin ihmiset, jotka pitivät neuvostojärjestelmää arvossa, määrittelivät, että fasisteja ovat kaikki, jotka suhtautuvat kriittisesti Neuvostoliittoon, taistolaisiin tai kommunisteihin, olivat fasisteja. Tällä määritelmällä ei sitten ollutkaan mitään yhteyttä varsinaiseen fasismiin.

Julkaise syötteitä