karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 30 min 50 s sitten

Pia Kaumalta tiukka linjaus ”Isis-naisista”: ”He tiesivät tai heidän olisi pitänyt tietää, mihin lähtivät miehiään seuratessaan”

7.7.2019 09:56

Etyjin parlamentaarisessa yleiskokouksen Suomen valtuuskunnan jäsen, kansanedustaja Pia Kauma (kok) suhtautuu kriittisesti niin sanottujen Isis-naisten paluuseen al-Holin leiriltä. 

”Emme tiedä, ovatko Isis-vaimot syyllistyneet itse rikoksiin tai myötävaikuttaneet niihin. Mutta se, mikä tiedetään varmasti on, että he tiesivät tai heidän olisi pitänyt tietää, mihin lähtivät miehiään seuratessaan”, Kauma sanoi poliittisen komitean kokouksessa lauantai-iltana, kun komitea keskusteli konfliktialueilta palaavien vierastaistelijoiden muodostamasta turvallisuusuhasta. 

Laura Huhtasaari ei yllättynyt vastuupaikoilta sulkemisesta: ”Meitä pidetään nyt uhkana”

7.7.2019 09:40

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Laura Huhtasaari kertoo osanneensa odottaa, että oikeistopopulistien Euroopan parlamenttiin muodostama Identiteetti ja demokratia –ryhmä (ID) on jäämässä ilman merkittäviä vastuupaikkoja. Suomesta ryhmään kuuluu Huhtasaaren lisäksi perussuomalaisten Teuvo Hakkarainen.

Lue lisää: Lehdet: Perussuomalaisten ryhmä yritetään sulkea vastuupaikoilta europarlamentissa – ”Surullinen spektaakkeli”

Kiinteistönvälittäjä tyrmää yleisen käsityksen suomalaisesta asunnonostajasta: ”Fiilisasiat painavat vaakakupissa ihan yhtä paljon”

6.7.2019 16:39

Asunnon hinta ja asumiskustannukset nousivat tärkeimmiksi asunnonostajien kriteereiksi Lakean kyselytutkimuksessa. 

Asuntoja eri puolilla Suomea rakennuttava, myyvä, vuokraava ja isännöivä Lakea selvitti viime vuoden marras-joulukuussa, mitkä ovat suomalaisten asunnonetsijöiden tärkeimmät kriteerit uudelle kodille.

Reilun 1000 vastaajan mukaan tärkeimmät valintakriteerit uudelle kodille ovat hinta ja asumiskustannukset (74,8 prosenttia vastaajista), asunnon koko (61,6 prosenttia) sekä keskeinen sijainti (61 prosenttia).

Professori: Yksi asia yhdistää Vladimir Putinia, Donald Trumpia ja Euroopan oikeistopopulisteja

6.7.2019 15:34

Valtio-opin emeritusprofessori Heikki Paloheimo näkee, että käynnissä on kulttuurinen käänne, jossa nouseva kansallisvaltioajattelu haastaa liberaalidemokraattisen valtiokäsityksen. 

Lääkäreiltä tyrmäys geenitietoja koskevalle lakihankkeelle: ”Suorastaan uhka laajamittaiselle tutkimukselle”

6.7.2019 12:09

Antti Rinteen (sd) hallituksen Genomikeskusta ja genonitietojen käsittelyä koskeva lakiehdotus sai osakseen kovaa arvostelua perjantaina päättyneellä lausuntokierroksella. Kaikki määräaikaan mennessä annetut 29 lausuntoa ovat vähintäänkin jossain määrin negatiivisia. 

Verkkokalastuskielto puhuttaa: ”On hyvin vastenmielistä, että kalastajat on leimattu norpanvihaajiksi”

6.7.2019 11:22

Hallituspuolueissa on erilaisia näkemyksiä verkkokalastuskiellosta saimaannorpan elinalueilla.

Keskustan kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Mikko Kärnä ei pidä ympärivuotista verkkokalastuskieltoa saimaannorpan elinalueilla realistisena. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Paavo Arhinmäki kertoo jättäneensä maa- ja metsätalousministeri Jari Lepälle (kesk) vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, aikooko hallitus pidentää Saimaan verkkokalastuskieltoa ja mihin muihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä saimaannorpan kalanpyydyskuolemien vähentämiseksi.

Lehdet: Perussuomalaisten ryhmä yritetään sulkea vastuupaikoilta europarlamentissa – ”Surullinen spektaakkeli”

6.7.2019 10:56

Oikeistopopulistien Euroopan parlamenttiin muodostama Identiteetti ja demokratia –ryhmä (ID) on Euractiven ja Politicon mukaan jäämässä ilman merkittäviä vastuupaikkoja. Suomesta ryhmään kuuluuvat perussuomalaisten europarlamentaarikot Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen.

Pahennusta on herättänyt erityisesti Ranskan Kansallisen liittouman käytös parlamentin avajaisissa. Kaikki ryhmän 22 parlamentaarikkoa jäivät istumaan muiden meppien noustessa seisomaan Euroopan hymnin soittamisen ajaksi.  Brittiläisen Brexit-puolueen edustajat puolestaan kääntyivät selin.

Euroopan pakolaispolitiikassa kiehuu taas – Italian Matteo Salvini raivostui: ”Täysin absurdi provokaatio”

6.7.2019 10:02

Kiista siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista on kärjistymässä erityisesti Italian ja Saksan välillä.

Saksalaisen Sea-Eye-järjestön siirtolaisia kuljettava Alan Kurdi –alus pyrkii parhaillaan rantautumaan Italiaan. Italialaisten lehtitietojen mukaan aluksella on 65 libyalaista turvapaikanhakijaa.

Turun kaupunginjohtaja vastaa Sanna Marinille: ”Jos Tunnin juna lykkääntyy, uhkana menettää satojen miljoonien EU-tuet”

6.7.2019 09:30

Turun kaupunginjohtaja Minna Arve (kok) ihmettelee liikenneministeri Sanna Marinin (sd) täyskäännöstä valtion raideliikennesuunnitelmissa. 

Marin peruutti ensitöikseen edeltäjänsä Anne Bernerin suunnitelmat. Mitään VR:n pilkkomista ei tule, Marin vahvisti perjantaina Kauppalehden haastattelussa.

”Ruotsissa räjähtää enemmän käsikranaatteja kuin Meksikossa” - Ministeri täräytti: ”Maahanmuuttajat yliedustettuina, mutta niin ruotsidemokraatitkin”

5.7.2019 19:06

Ruotsissa käsikranaatit räjähtävät useammin kuin Meksikossa väkilukuun suhteutettuna, eivätkä hallituksen toimet riitä saamaan tilannetta hallintaan, syyttää ruotsidemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mattias Karlsson.

Värikkäässä televisioidussa väittelyssä Visbyn Almedalen-tapahtumassa Karlsson ja sosiaalidemokraattien oikeus- ja maahanmuuttoministeri Morgan Johansson tylytti väittelivät Ruotsin turvallisuustilanteesta.

VR oli jo valmis pilkkomiseen – Uusi hallitus muutti suunnitelmat täysin: ”Markkina on auki”

5.7.2019 17:46

Uuden hallituksen täyskäännös valtion raideliikennesuunnitelmissa sai VR:n välittömästi käynnistämään 250 miljoonan euron investoinnin lähiliikenteen uuteen kalustoon. VR Groupin toimitusjohtaja Rolf Jansson kertoo, että valmistelut VR:n pilkkomiseksi oli jo käytännössä tehty yhtiössä.

Perussuomalaisten tuoreet mepit haluavat kutistaa EU:ta – Teuvo Hakkarainen menee kielikurssille

5.7.2019 17:07

Perussuomalaisten Laura Huhtasaari ja Teuvo Hakkarainen ovat ensimmäistä kertaa Strasbourgissa europarlamentaarikkoina. Menneellä viikolla parlamentti valitsi itselleen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat, joista yksi valittu oli suomalainen.

Huhtasaaren tavoite europarlamentaarikkona pitkällä aikavälillä on, että ”EU kutistuu”.

Saimaannorpat: Aloite verkkokalastuskiellosta eduskuntaan – ministeri riemuitsee

5.7.2019 14:56

Kansalaisaloite verkkokalastuksen ympärivuotisesta kieltämisestä saimaannorpan levinneisyysalueella etenee kohti eduskuntakäsittelyä.

Aloite saavutti vaadittavat 50 000 kannattajaa muutamassa päivässä.

LUE MYÖS: Ministerit kavahtavat norppakuolemia – 44 000 suomalaista toivoo verkkokalastuksen kieltoa

Ex-sisäministeri Kari Rajamäki: Ottiko sisäministeri Ohisalo huomioon Välimeren kokonaistilanteen?

5.7.2019 13:21

Entinen sisäministeri Kari Rajamäki (sd) pohtii blogissaan, miten Suomen ilmoitus italialaissataman ulkopuolelle jumittuneiden yksittäisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamisesta vaikuttaa EU:n turvapaikkalinjaan ja Välimeren siirtolaistilanteen hallintaan.

Yrittäjät vastustaa Timo Harakan suunnitelmaa: Aktiivimallin purkaminen ei viisasta – tarvitaan myös keppiä

5.7.2019 12:56

Työministeri Timo Harakan (sd) itsevarmat puheet aktiivimallin purkamisesta ovat aiheuttaneet hallituskahakan lisäksi huolta yrittäjäpuolella, Talouselämä kertoo.

Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen ei tue työministeri Timo Harakan aikomusta purkaa aktiivimalli ”lähitulevaisuudessa”.

Rinne ja Juncker: Komission ja Suomen yhteistyö erityisen tärkeää juuri nyt – EU:sta ilmastoneutraali 2050 mennessä

5.7.2019 11:46

Euroopan komission väistyvä puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja komission jäsenet tapasivat pääministeri Antti Rinteen (sd) ja Suomen hallituksen Helsingissä torstaina ja perjantaina. Perjantaina osapuolet tiedottivat pyrkimyksestä tiiviiseen yhteistyön Suomen alkaneella EU:n puheenjohtajakaudella.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan kahden päivän keskusteluissa pohjustettiin yhteistyötä, jolla hallitus ja komissio edistävät Suomen puheenjohtajakauden ja EU:n uuden strategisen ohjelman prioriteetteja.

Ministerit kavahtavat norppakuolemia – 44 000 suomalaista toivoo verkkokalastuksen kieltoa

5.7.2019 11:13

Kansalaisaloitteen verkkokalastuksen kieltämisestä saimaannorpan levinneisyysalueella on allekirjoittanut jo yli 44 000 ihmistä.

Verkkokalastuskielto saimaannorpan keskeisillä elinalueilla päättyi heinäkuun alussa. Kiellon päättyminen on johtanut vajaan viikon aikana jo neljään saimaannorpan kuutin kuolemaan.

Metsähallitus yhdessä ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen (vihr) kanssa on vedonnut Saimaalla kalastavia välttämään verkkokalastusta norppa-alueilla myös heinäkuussa.

Sanna Marin: ”Mitään VR:n pilkkomista ei tule” – Ministeri jäädyttää myös Bernerin hankeyhtiöt

5.7.2019 10:26

Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd) panee ­uusiksi loputkin edeltäjänsä Anne Bernerin hankeyhtiökaavailut. Uusi ministeri on aloittanut hallitusohjelman toteutuksen kuin tuulispää.

Ensimmäisenä huutia sai edeltäjä Bernerin (kesk) taksiuudistus. Sitten romukoppaan lensi Bernerin ajama Etelä-Suomen junaliikenteen kilpailutus.

Mika Lintilä MTV:llä: En lähde puheenjohtajakisaan

5.7.2019 09:49

Valtiovarainministeri Mika Lintilä (kesk.) on vahvistanut MTV:n haastattelussa, että hän ei aio pyrkiä keskustan puheenjohtajaksi.

LUE MYÖS: Antti Kaikkonen: Puolueen tila on poikkeuksellisen vakava

Lintilä perusteli asiaa Huomenta Suomessa käytännöllisillä syillä.

Sivu « 3 | 4 | 5 | 6 | 7 »

Toimituksen poiminnat