*

karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Työ, perustulo ja syrjäytyminen

Ideologisesti työtön kirjailija on elävä esimerkki perustulon tarpeellisuudesta. Hän on myös esimerkki niistä poluista, joille melko suuri osa pojista ajautuu. Tällä hetkellä ja lähitulevaisuudessa suuri osa pojista ajautuu työtehtäviin, jotka eivät vastaa heidän kykyjään. Tämä on seurausta koulusta, joka ei pysty ottamaan huomioon poikien tyttöjä hitaampaa psykologista ja biologista kehitystä.

Koulunkäynnin alussa kehitysero näkyy erona alku ja loppuvuonna syntyneiden välillä häiriökäyttäytymisessä. Ilmeisesti kehityseroista johtuu, että ADHD-diagnoosit näyttävät painottuvat loppuvuonna syntyneille. ADHD on tarkkaavaisuus ja yliaktiivisuus häiriö – ilmiö, josta muutama vuosikymmen sitten käytettiin nimitystä ’villi poika’ - ehkä kyse ei olekaan lapsen häiriöstä, vaan koulun.

Roshan Chudal Turun yliopiston lastenpsykiatrian tutkimuskeskuksesta kertoo Akatemian julkaisussa: "Touko–elokuussa syntyneet lapset saivat ADHD-diagnoosin 37 prosenttia useammin ja syys–joulukuussa syntyneet 64 prosenttia useammin kuin tammi–huhtikuussa syntyneet lapset". Tutkimuksessa seurattiin 6136 koulutulokasta, jotka olivat saaneet ADHD-diagnoosin. Kaikista diagnoosin saaneista 85% oli poikia. Tutkimus on julkaistu The Lancet Psychiatry -lehdessä.

Kehityserot ja koulun sisällöt aiheuttavat mm. sen, että lukion oppilaista on vain 38% poikia. Yliopistoissa ollaan huolissaan siitä, kun on aloja, joilla on vielä enemmän mies- kuin naisopiskelijoita. Sen sijaan kukaan ei esimerkiksi ole huolissaan siitä, että lähes kaikki opettajaksi opiskelevat ovat naisia.

Blogin alkuun palatakseni - matala koulutus, pitkä työttömyys ja työttömän roolin sisäistäminen aiheuttavat yhteiskuntavastaisuutta ja ideologista työttömyyttä. Erityisesti tällaisen käyttäytymismallin omaksuvat pojat, jotka ovat ilman omaa syytään jääneet kykyjään vastaamattomalle koulutustasolle.

Uutena ongelmana on ns. tavallisten töiden häviäminen. Raskas ja yksitoikkoinen työ korvataan roboteilla. Ne ovat juuri niitä töitä, joihin opinto-ohjaajat ovat oppilaansa ohjanneet. ’Kädentaitoihin’ on perinteisesti ohjattu pojat, joiden koulumenestys on keskinkertaista huonompi ja jotka ovat aiheuttaneet ongelmia opetustilanteissa. Käytännössä suuri osa näistä kädentaitajista ei saa ensimmäistäkään työpaikkaa. Pelastuksena kasvojen menettämiseltä on ideologinen työttömyys: ”Kyllä varmaan työpaikkoja olisi, mutta en halua mennä mihinkään riistettäväksi”.

Perustulo tulee olemaan keskeinen komponentti tulevaisuuden maailmaa rakennettaessa, kun automaatio vapauttaa resursseja vapaa-ajan suuntaan. Enää ei voi juoksuttaa ihmisiä työkkärissä tms., joka kontrolloi sitä, että ei varmasti ole tehnyt mitään työksi luettavaa - sellainen käytäntö on suorastaan absurdi. Absurdia on myös se, että he, jotka vaativat vastikkeellista tulonmuodostusta, vaativat myös tulon siirtojen varassa eläviltä täydellistä laiskistumista. Perustulo tarjoaa mahdollisuuden myös lyhyiden työtehtävien vastaanottamiselle, keikkatöille. Se tarjoaa myös mahdollisuuksia luovan työn tekijöille, kuten keksijöille, taiteilijoille ja kirjailijoille. Nämähän ovat töitä, joiden tekijöistä vain huippuja arvostetaan ja muut joutuvat taistelemaan toimeentulon kanssa. Perustulon myötä voi myös keskittyä omaehtoiseen opiskeluun ja itsensä kehittämiseen – työvoimatoimisto ei tulkitse opiskelua päätoimiseksi ja vie toimeentuloa.

Perustulon vastustajien pääargumentti on ihmisten velttous – jos rahaa saa tekemättä mitään, niin ei tee mitään. Tämä on väärä arvio ihmisen psyykestä. Ihminen (jokainen) pyrkii parempaan elämään ja työ mahdollistaa paremman elämän saavuttamisen. Se, että tällä hetkellä jotkut ovat näkevinään joidenkin työttömien työhaluttomuutta, johtuu yksinkertaisesti siitä, että työttömyysturvajärjestelmä ei anna mahdollisuuksia tehdä tarjolla olevaa uudenlaista työtä – järjestelmä passivoi. Työhaluttomuus ei ole yksilöiden vaan järjestelmän ongelma.

Toinen vasta-argumentti perustulolle on kalleus. Sekin on vähän suhteellista – Suomessa on eläkeläisiä noin 1,5 miljoonaa ja perustulon voi sisällyttää eläkkeeseen, muita helppoja kustannusten kannalta ovat opintotuet, maataloustuet yms., joihin perustulo voidaan rakentaa sisään. Palkansaajia ja yrittäjiä noin 2,5 miljoonaa, joilta perustulon osuus voidaan leikata verotuksella. Lasten määrä on noin 1,2 miljoonaa. Työttömiä on ehkä 200000 henkeä – osa korvauksista muutuisi perustuloksi. Ihmisten määrä, joka tulisi rasittamaan valtion taloutta olisi suhteellisen pieni. Perustulo voitaisiin toteuttaa lähes kustannusneutraalisti – tämä riippuu tietenkin siitä, kuinka suuri se on ja kuinka paljon eri ryhmät haluavat sen varjolla lisää hyvinvointia. Yksi määrittely perustulon määrälle olisi takuueläkkeen määrä.

Mikä järki perustulossa on, jos yhteiskunta ottaa sen pois tavalla tai toisella? Vastaus on yksinkertainen: kansalaisen joutuminen työttömäksi ei vie ihmisarvoa eikä omanarvontuntoa. Hän ei ole riippuvainen byrokratian rattaista, vaan voi keskittyä oman elämänsä kehittämiseen. Hän on oman elämänsä subjekti ei toimenpiteiden kohde. Toiseksi tulevaisuuden työelämä vaatii uudenlaisia ratkaisuja eikä ihmisiä voi jättää oman onnensa varaan.

Kolmanneksi perustulo takaa ihmisten oikeudenmukaisen kohtelun ja takaa samalla yhteiskuntarauhan säilymisen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (20 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Valtaväestön määrittelemästä elämästä syrjäytyminen ilmenee monilla eri tavoilla. Ei olla tyytyväisiä työhön, parisuhteen muodostus vastakkaiseen sukupuoleen häiriintyy ja huolenpito itsestä ehkäistyy. Muodostuu alakulttuureita, joilla on ihan eri tavoitteet kuin muilla ihmisillä ja yhteiskuntarauha järkkyy.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Perustulo tulonsiirto verovaroista tuloja saaville ja rikkaille.

Ei mitään eroa nyt olevasta sosiaaliturvasta.

Tuloja saavat saa kaikki Kelan etuudet päällekkäin tulojen päälle.
Useamman ansiosidonnaisena tulojen mukaan.Mitä suuremmat tulot sitä suuremmat etuudet.
Optiomiljonäärien -pienituloisten välillä.

Köyhiltä,Tulottomilta työttömiltä toinen tuki vähentää toisen tuen.
Laki-94
Kaikki toimeentulotuen normin ylittävä lasketaan tuloksi ja vähennetään edm.tuesta.
Köyhän asumistuki vähentää myös Takuueläkettä.
Jos sitä ei tarvitse saa Täyden takuueläkkeen.Omaisuus ja pääomatulot ei vähennä eläkettä.
Mihin nuo tarvitsee verovaroista eläkkeen?
Mihin 100 hyvätuloista tarvitsee 7 500e/kk leskeneläkettä?
Eikö n.780e/kk Takuueläke varmista lesken elannon?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vai uskotko ihan tosissaan että perustulossa ei olisi kahtiajakoa köyhien ja tuloja saavien välille? Kuten nyt sosiaaliturvassa.
Työn ja sosiaaliturvan yhteensovittaminen työvoimapulanpoistajille 1,8 milj.(maahanmuuttajille) ja työttömille.

Sanotaan irti väkeä,palkataan perustulolla takaisin.
(Nyt se käy jo toimeentulotukea 487e/kk+9e/pv kuluihin Kelasta
vastaan 0 euron palkalla)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Uskon, että perustulo ratkaisisi monia ongelmia ja asioiden miettimisen myötä jouduttaisiin miettimään uudelleen koko järjestelmä. Se asettaisi kaikki samalle viivalle. Ansiosidonnaisuus on niin 'pyhä' asia, että se säilyisi, mutta pohjalla olisi perustulo, jonka verran pienempi olisi saatu tuki.

Nykyiseen järjestelmään perustuloa ei voi sovittaa sellaisenaan. Kuitenkin on niin (ennustus), että maassa on perustulo viimeistään 20 vuoden kuluttua.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Ansiosidonnaista työttömyysturvaa leikataan lisää ja ehtoja siihen lisätään 1.1-18
TEM

Kyllä.Perustulo työtä vastaan on tulossa.Päätetty jo -92 EU. Minkä myös Suomi hyväksyi.
Miksi?
Palkat alas
AY-alas
Eläkkeet,sosiaaliturva EU yhtenäiset.

ns.Mini-Job.Jolla Saksassa jo tekee 7 milj.ihmistä töitä perustuloa vastaan.
Oppi USA. Rikkaat rikastuu,köyhät köyhtyy lisää.

Luin -92 olevan Laki-valiokunnan asiakirjan tuosta.
"Jos pyydät hallitukselta sosiaaliturvaa on hallituksella oikeus vaatia siitä vastinetta" .
Ja nyt yksi ongelma.
Kansan sosiaaliturva kerätään kansan verovaroista .Pääsääntöisesti sen maksaa palkansaajat kuten myös palvelut.
(Kianderin selvitys-10)
Sosiaaliturvahan käsittää koko terveys -ja hoivapalvelut +Kelan etuudet.
Niin kun kansa itse maksaa tuon niin nyt siitä pyydetään vastinetta omista rahoista?

Käyttäjän mikkokangasoja kuva
Mikko Kangasoja

Työttömiä on 440.000. Heistä toimettomia on 288.000. Vuosi sitten puoli miljoonaa ylittyi. Osa tekee töitä ilmaiseksi ja päätyy valtaosin pian taas työttömäksi.
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handl...

Ansiotuloista tehdään jo nyt useita verovähennyksiä:
https://www.vero.fi/henkiloasiakkaat/verokortti-ja...

Toisin sanoen komponentit ovat jo olemassa. Ne eivät vain ole harmonisoituja keskenään saati liitoskohtia yhdistetty joustavasti.

"jos rahaa saa tekemättä mitään, niin ei tee mitään"

Näin on todellakin jo nyt. Jopa niin, että saadakseen rahaa EI SAA tehdä mitään.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

lainaus:
. Jopa niin, että saadakseen rahaa EI SAA tehdä mitään.

Koskee vain työttömiä ex-palkansaajia ei kansanedustajia.
Kuten IL tänään kertoo voi tienata jopa 90 000e verovaroista ja saada silti "työttömyysturvaa" verovaroista.
Kaikkihan riippuu miten eduskunnassa on kulloisellekkin työttömälle sovittu ehdot.

"Sinä Ex-palkansaaja,veronmaksaja teet 487e/kk tukeasi vastaa 0 eurolla töitä .Tai 2 kuukauden tuistasi leikataan 40% ja karenssi"

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Nämä ovat juuri niitä asioita, johon perustulolla olisi positiivinen vaikutus.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Jos Kelasta poistetaan tuet ja etuudet ,tilalle perusturva .Niin kuka häviää kuka voittaa?

Siirretäänkö verovaroista kerätyt sosiaaliturvaan kerätyt rahat Yksityisten "Attendojen,Terveystalojen" tuottoihin?

Totta on että rikkaat edm.osakkeenomistajat hyötyisi siitä jos Kelan etuudet poistuu.
Mutta hyötyykö tavallinen kansalainen siitä onkin ihan eri juttu.

Uusia miljonäärejä alkaa syntyä taas kun Terveystalo listautui pörssiin.
TE 12.19

Ruotsin hallitus aikoo esittää kattoa hoitoyritysten ja yksityiskoulujen voitoille
Ruotsin oppositio ja hoitoyritykset vastustavat esitystä.
YLE 3.9.2017

Käyttäjän deneidez kuva
Petri Pakarinen

"Uutena ongelmana on ns. tavallisten töiden häviäminen. Raskas ja yksitoikkoinen työ korvataan roboteilla...Pelastuksena kasvojen menettämiseltä on ideologinen työttömyys: ”Kyllä varmaan työpaikkoja olisi, mutta en halua mennä mihinkään riistettäväksi”."

Tätä kannattaa myös katsoa toisesta suunnasta. Töitähän tosiaan olisi vaikka miten, mutta niiden teettäminen ei kannata, koska julkinen sektori vie liian ison siivun ja asettaa liian tiukat säännöt töille.

Oletko koskaan miettinyt yritysten verotusta? Sinne mahtuu vaikka minkälaista kummajaista. Hyvänä esimerkkinä ennakkovero, jossa pitää ennakoida tulevan vuoden tuloja ja niiden perusteella maksaa veroa. Siis veroja pitää maksaa ennenkuin mitään tuloja on.
https://y-studio.fi/artikkelit/onko-ennakkovero-ha...

"Jos osakas ei hae ennakkoveroa, maksetaan verot jäännösveron (”mätkyt”) tapaan korkoineen kahdessa erässä jälkikäteen joulukuun ja helmikuun 5. päivä."
http://www.yritystulkki.fi/fi/alue/tredea/aloittav...

Säännöistä hyvä esimerkki on erilaiset kortit, joita vaaditaan töiden tekoon.
https://www.verkkouutiset.fi/yrittajalta-vaaditaan...

Toinen hyvä esimerkki paperisodasta oli maanviljelijän sääntöpyykkinaru.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082520240860_u...

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Tuttuja juttuja. Esimerkiksi metsätaloudessa on pääomatulo myynnistä, joka on kohtuullinen, mutta kun laitetaan päälle arvonlisävero, niin kokonaisvero menee yli 50%:n. Sama verokohtelu on myös luovien alojen tulonmuodostuksessa.

Perustulo auttaisi tekemättömien töiden ongelmaan - voisi tehdä lyhyempiä työjaksoja menettämättä toimeentuloaan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

TYÖ josta ei kannata maksaa työehtosopimuksien mukaisia palkkoja on turhaa työtä.
Siksi tekemätöntä työtä on paljon.
Maksuhalukkuus hävisi EU ja globaalin markkinatalouden aikana -95 lähtien.

"Työmies on palkkansa ansainnut" Sanoi eduskun.puhemies R.Uosukainenkin kun palkkio nousi 200%.

JK. Paljonko perustulosta ja työstä sillä valtio saa "palkoista"verotuloja?
Otetaanko ne PK-yrityksiltä ja maatilayrittäjiltä?

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta Vastaus kommenttiin #12

Useimmissa malleissa perustulo on verotettavaa. Pelkastä perustulosta ei juuri verotettavaa kerry, mutta satunnaistyöt sitä tuottavat. Koko kokonaisuus on tuloa. En tiedä miten se voisi huonontaa tilannetta nykyisiin KELAn tukiin verrattuna. KELAhan sen perustulon tulisi maksamaan.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela Vastaus kommenttiin #13

Perustulo=Perusturva,Työttömälle on Toimeentulotuki.Josta on leikattu kaikki muut Kelan etuudet pois jo-94.
Lapsilisät,kotihoidontuet ym.Veronpalautukset yli 100e menevä osa,Säästöt,lapsen ansaitsemat tulot ym.Köyhyys-loukku.
Jos ansaitset 300e Se lasketaan tuloksi ja vähennetään toimeentulotuesta.Käteen 487e/kk

Ennen -94 sai työmarkkinatuen,lapsilisät ym päällkkäin kuten laissa on määrätty.
Toimeentulotukea tarvitsi vain "Toisaikaisesti" satunnaisista syistä.
Toisaikainen on pitkäaikaistyöttömän ainoa tuki ollut 23vuotta -94-17
Ja nyt on ennätysmäärä "toisaikaisella" tuella Kelan mukaan.

Ja miksi? Ehdot toimeentulotuessa vain tässä tuessa Työttömille.
.Ei muissa Kelan etuuksissa.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Kari Kotiranta, mitä huonoja puolia näet perustulossa? Kai olet kriittisesti miettinyt sitä joka kantilta?

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Moni sossuvirkailija -- tai nykyään kelavirkailija -- jäisi työttömäksi.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Perustulo aiheuttaa yhteiskuntaan muutoksen, joka on verrattavissa sotesoppaan. Haitat riippuvat siitä, kuinka paljon erilaiset järjestöt sitä vesittävät. Perustulo lisää kustannuksia, mutta samalla nostaa köyhimpien elinoloja (tasosta ei voi puhua). Ihmisten tasa-arvo lisääntyy, mutta vastapainoksi hyvin toimeentulevien verotus kiristyy jonkin verran. Keskeisin ongelma on ihmisten suhtautuminen - on riski, että pieni joukko eristäytyy yhteiskunnasta toimettomuuteen. Tarvitaan uudenlaista aktivointia esimerkiksi kansalaisopistot voisivat toimia uudessa roolissa. Joissakin tapauksissa tapahtuu työntekijöiden alipalkkausta töissä, jotka ovat marginaalissa.

Teknologinen kehitys vaatii uusia avauksia myös tulonjaon suhteen. Kaikkien ihmisten kyvyt eivät kohtaa töitä teknistyvässä yhteiskunnassa.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

Tämäkö oli syvin kritiikin taso, jota perustulosta keksit?

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Kun Uudessa-Suomessa Ranskalainen kirjailija/politiikan toimittaja kertoi:

"Jään mielenkiinnolla seuraamaan Suomessa puuhattua perusturvaa.
-Miten kansa tulee reakoimaan kun se huomaa
- kuinka eriarvoisesti se tulee kohtelemaan kansalaisia.

Kuten nyt Kelasta Ansiosidonnaisena tulojen mukaan:
Leskeneläke 7 500e/kk
Keskivert. 550e/kk
Pienin n.100e/kk

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

JK. Kepu,kok on aina Ketunhäntä kainalossa jos se "lupaa" jotain "pienituloisille".

1)Tiilikaisen 300e työttömälle ,eikä sitä vähennetä tuista.-15
(jäi kertomatta että ei koske yli ½ milj. työtöntä ,toimeentulotuki .
laki-94 (Yli menevä osa lasketaan tuloksi ja vähennetään edm.tuesta.)

2) Tämä hallitus otti "huomioon" pienituloiset. Kyllä mutta ei yli
1 ½ milj.Tulotonta.Eläkeläistä ja työtöntä.Jolla ei ole työtuloja.

Hallitukset on nostanut lapsiperheen tukia.Paitsi n.50 000 köyhän. Jotka ei saa toimeentulotukeen edm.tukia-94 lain jälkeen.

Miksi meillä on leipäjonot,köyhiä,syrjäytyneitä?
Kolmas sukupolvi menossa ns.-90 luvun Lamanlapsia .
Jotka on elänyt Toimeentulotuella vanhempien ollessa työttömiä.
Tietoinen valinta.

Savon.sanom-11
Esim. Köyhimpien n.50 000 lapsilisät pois, valtio säästänyt 150 milj/v
X 23 vuotta= 3,4 Mrd pois köyhiltä lapsiperheiltä.
(ja tuossa on vain lapsilisät jotka on pois)
lähteet:
HE/Stvm-laki-94
YLE-11/uusisuom.-15

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset