*

karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Jumala ei luonut taulutelevisiota

… toisin kuin somekeskustelusta voisi päätellä. Evoluutiota tapahtuu (laajassa mielessä) paitsi ihmisissä myös teknologiassa. Teknologian kehittymiselle on ainakin kolme välttämätöntä ehtoa: Tarvitaan ihmisiä, joilla ideoita – puhutaan innovaatioista. Toiseksi tarvitaan näiden ideoiden pohjalta luotuja tutkimusohjelmia. Kolmanneksi tuotteiden kaupallistamista ja tehtaita, jotka tuottavat tekniset laitteet kuten televisiot, tietokoneet, autot yms. meidän käyttöömme. Neljäntenä vaikuttajana kaiken takana on pääoma tai varallisuus, joka mahdollistaa tutkimuksen, tuotekehityksen ja tuotannon, mutta ilman inhimillistä panosta tutkijoita, pankkiireja, työntekijöitä ja myyjiä tuotteita ei synny.

Teknologisessa evoluutiossa, jokaisella toimijalla on tarve korostaa omaa osuuttaan tuotteen syntymisessä. Kuitenkin on niin, että kehitys on luonteeltaan symbioottista. Jonkun vaikuttajan eliminointi tuhoaa koko ketjun. Tästä on esimerkkinä englantilaisten autotyöläisten lakkoilu, joka tuhosi ko. maan autoteollisuuden. Pääomapuolella koettiin ketjun murtuminen 2008, joka johti konkursseihin kaikkialla maailmassa. Yliopistojen rahoituksen leikkaamisella on suora vaikutus uusien innovaatioiden syntymiseen – saattaa olla, että opiskelijoiden valintamenetelmä opiskelijoita yliopistoon valittaessa vaikuttaa suoraan siihen, millaista opiskelija-ainesta saadaan – luovuus ja koulumenestys eivät välttämättä kulje käsi kädessä vrt. Gates ja Jobbs.

Jos palataan somekirjoitteluun, niin vallalla on vahva globalisaation kritiikki – ainakin joillakin. Samaa kritiikkiä tuo esiin nykyinen USAn presidentti: ”America first” - Suomessa siitä on tehty 'nokkela' kopio ”Suomi ensin”. On melkein uskottavaa, että USA pystyy selviytymään edessä olevista haasteista ilman, että sen täytyy ottaa muita maita huomioon. Suomessa tilanne on toinen – Suomen elintaso ja hyvinvointi on vahvasti riippuvaista ulkomaankaupasta. Toisaalta selviäähän Pohjois-Koreakin melko hyvin.

Ajatusleikkinä, josta on leikki kaukana voi miettiä, mitä tapahtuisi, jos tulisi katovuosi kuten melkein nyt ja ulkomaankauppa olisi pysähdyksissä. Tilanteesta voisi kehittyä yhtä paha kuin 1860-luvun lopulla, jolloin olivat suuret nälkävuodet ja viidennes suomalaisista kuoli nälkään. Suomen varmuusvarastot niin energiassa kuin ruuassakin riittäisivät puoleksi vuodeksi. Onneksi on kansainvälisiä sopimuksia, jotka auttavat ongelmatilanteissa.

Globalisaatio on hyvä hyvässä ja paha pahassa. Kansainvälinen kapitalismi etsii edullisimpia tapoja tuottaa aina uusia ja houkuttelevampia tuotteita. Ihmiset omilla valinnoillaan ratkaisevat, mitkä tuotteet menestyvät – on mukava istua sohvalla ja katsoa seinällä olevasta isosta televisiosta koripalloa. Globalisaatio on demokratisoinut monet kestokulutushyödykkeet. Esimerkiksi 1970-luvun lopulla opettajan kuukausipalkka riitti juuri ja juuri pyykinpesukoneen ostoon – nyt opettajan palkalla saa viisi hyvälaatuista ja kymmenen tavallista pyykinpesukonetta. Tietokoneiden kehitys on ollut sellainen, että sitä ei voi edes verrata. Haittapuolena kehityksen nopeudessa on ihmisten halu saada uusia ja uusia laitteita ja tuottaa massiivisia määriä jätettä.

Globalisaatio tuottaa suuryrityksiä, koska monimutkaisten teknologioiden tuotekehittely vaatii paljon resursseja ja isoilla resursseilla saadaan aikaan houkuttelevia tuotteita ja siitä seuraa suuria voittoja. Applen arvo lähentelee 1000 miljardia dollaria – Suomen valtion budjetti on noin 50 mijardia euroa. Ei tarvitse olla paljon mielikuvitusta, jos ymmärtää, että Apple yksin pystyisi halutessaan horjuttamaan Suomen valtion taloutta. Ei ihme, että Apple ja muut isot vaativat monissa maissa räätälöityjä veropaketteja. Tarvitaan vahva vastavoima esim. EU, joka pystyy halutessaan valvomaan myös suuryrityksiä.

Niille, jotka uskovat jumalan luoneen taulutelevision on vain huonoja uutisia. Työpaikkojen palauttaminen massamarkkinatuotteita tekemällä Suomeen ei onnistu - on erittäin epätodennäköistä, että Apple alkaisi teettää tuotteitaan Suomessa, vaikka Suomesta tulisi halvan työvoiman maa. Sen sijaan kannattaa keskittyä tuotteisiin, jotka ovat valtavirrasta poikkeavia osaamista vaativia – näim teki Bittium, joka hiljattain sai turvallisuusluokituksen (confidental) puhelimelleen.

Oma markka olisi 'ihana', mutta kun muistaa 1990-luvun valuuttakeinottelut ja lähes 20% korot, niin euro tuntuu oikein mukavalta. Taisi olla Soros, joka keinotteli mielin määrin markalla ja teki ruhtinaallisen tilin suomalaisten kustannuksella – monet maksavat vieläkin tätä laskua. Euro on tuonut vakautta rahamarkkinoille – ei ole euron vika, jos hallitukset, ammattiliitot ja yksityiset ihmiset elävät yli varojen. Olisi tietysti mukava maksattaa lasku muilla devalvaation avulla – lasku tulisi kuitenkin ennemmin tai myöhemmin kuluttajien ja veronmaksajien maksettavaksi.

Tuonnin valvonta ja tullit saattavat tuoda marginaalisesti työpaikkoja, mutta ne ovat myös keino pitää monia tuotteita vähemmän ansaitsevien ulottumattomissa. Seurauksena on, että samalla rahalla saa vähemmän – sanottakoon tätä vaikka ostovoiman heikkenemiseksi, vaikkakin palkat nousisivat.

Maailma sellaisena kuin me sen tunnemme, on ihmisten yhteistyössä tekemä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Olen ollut elämäni aikana mukana lukuisissa kansainvälisissä projekteissa ja olen todennut, että kansallismielisellä suomalaisuudella ’Suomi ensin’ ei maailmaa rakenneta. Isänmaallisuus ei ole itsekkyyttä ja omien ’minä ensin’ etujen korostamista, vaan yhteistyötä kaikkien kansakuntien kanssa. Kansainvälisen kaupan kilpailu ei ole sotaa, vaan oikein ymmärrettynä mahdollisuus yhteistyöhön. Esimerkiksi parjattu Lidl toi aluksi Suomeen paljon ulkomaisia tuotteita – tätä nykyä ko. ketju myy suomalaisia tuotteita ympäri Eurooppaa.

Suomalainen tutkimus, tuotekehittely ja tuotanto ei ole sillä tasolla, että se olisi kilpailukykyistä ilman yhteistyötä ulkomaisten toimijoiden kanssa. Toisaalta Suomi markkina-alueena on niin pieni, että menestyvän yrityksen on pakko hakeutua yhteistyöhön ’kilpailijoiden kanssa’ voidakseen järjestää maailmanlaajuisen jakelun.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

"Tarvitaan vahva vastavoima esim. EU, joka pystyy halutessaan valvomaan myös suuryrityksiä."

On sinulla ainakin mielikuvitusta, jalat tukevasti ilmassa.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Et ole tainnut lukea EU:n suuryhtiöihin kohdistamista sanktioista tai mätkyistä.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Olen lukenut, teot vain eivät vastaa ollenkaan puheita.

Käyttäjän opwallin kuva
Olli-Pekka Wallin

Suomen talous voi perustua vain vahvalle ja monipuoliselle pienyrittäjä toiminnalle missä talouden hyödyt jää hyödyttämään paikallista taloutta eikä valu Niagara putouksen lailla veroparatiiseihin.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

On totta, että usein pienyritykset ovat eri viivalla kilpailutilanteessa, koska voimaa puuttuu. Kuluttajat valitsevat hinnan perusteella ja työntekijät korkean palkan perusteella. Valtiovallan on helppo verottaa toisin kuin monikansallisia yhtiöitä, jotka voivat kiristää omat säännöt. Viime kädessä tuotteiden ja palveluiden käyttäjä on avainasemassa.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Eihän taulutelevisio voi olla mitenkään evoluution tulosta. Muutenhan maan päällä olisi puolitelevisioita joka paikassa!

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Tämä on taas tätä tieteellisten tosiasioiden vääristelyä.

Taulutelevision evoluutio alkaa, kun ihminen alkoi raapustaa kuvia luolan seinälle. Tunnetuimpia on parinkymmenen tuhannen vuoden takaiset kuvat Altamiran luolastossa Espanjassa. Seuraava tärkeä evoluution vaihe oli kuvan irrottautuminen seinästä ja kehysten muodostuminen. On huomattava, että kehykset on havaittavissa nykyisessä taulutelevisiossakin. Ratkaiseva kehitysvaihe oli kun kuva alkoi liikkua. Tapahtui useita mutaatioita: kuvaa heijastettiin seinälle, zoetroopissa katsottiin kuvaa pyörivän sylinterin sisälle ja kuvaa tuotettiin elektronisesti lasin pinnalle, joka oli pinnoitettu aineella, joka toi kuvan näkyviin. Osa evoluutiotuotteista muodosti oman lajinsa, mutta CRT-putkeksi nimettyä laitetta voi pitää taulutelevision esi-isänä. Yhteistä ovat ainakin kuvan ympärillä näkyvät kehykset. Vähitellen laite litistyi syvyyssuunnassa ja tuli uusia teknologioita LCD, TFT, Plasma yms. Nykyisin näyttää kehittyminen johtavan OLED-tekniikkaan. Nykyistä taulutelevisiota erottaa varhaisista vaiheista vain kuvan elävyys.

Kuten edellä olevasta voi havaita - ei ole syytä kaivata puolitelevisioita, vaan evoluutioketju on aukoton.

Käyttäjän JaliKarjalainen1 kuva
Jali Karjalainen

No hyvä kirjoitus Kotirannalla silti, no Kotiranta voisi lukea kirjan Nicky Cruz Juokse Poika Juokse tai katsoa you tube videon Howard Storm niin sillai Kotiranta voisi ehkä päästä selville, mitä Luoja on luonut ja mitä ei ole luonut ja mitä se luominen tarkottaa, onko se sama kuin se on jatkuvaa tapahtumaa .Onko ja kait onkin sillai että enkelit ja Luoja asuukin juuri siellä missä on sitä pimeää ainetta ja läpinäkyvää aietta, niinhän kävi Howard Stormille että joutu menemään sinne läpinäkyvän aineen alueelle kun hän ite kertoo asiansa ja kait hän ei ole ihan mikä sattuu mies kun kerran on professorikin omalla alallaan

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset