Miksi koulu ei maistu?
Kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä. Poikien koulumenestys on ollut aina tyttöjä huonompi, on tiedetty, että pojat kehittyvät hitaammin ja että ’lukkarin koulu’ ei ole hyvä paikka pojille. Aikoinaan, ennen kuin lapsista tuli sukupuolettomia, ajateltiin, että muutamat kouluaineet kuten tietojenkäsittely voisi tukea poikien oppimismotivaatiota. Nykyään kai tytöt ovat näissäkin aineissa parempia.
Koululaitoksen historiassa on muutamia virstanpylväitä, jotka ovat tehostaneet poikien syrjäyttämistä. Ensimmäinen näistä oli mieskiintiöiden poistaminen opettajankoulutuksesta vuonna 1989. Naisten tasa-arvo laitettiin lasten oikeuksien edelle. Samoihin aikoihin alettiin kuitenkin puuhata naiskiintiöitä yritysten hallituksiin yms. Kun mies kiintiöt poistuivat niin esimerkiksi Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa ei saatu seuraavina vuosina opettajaksi opiskelemaan kuin pari poikaa. Tytöt olivat silloisilla mittareilla paljon parempia. Suuresta hakijamäärästä ja ahkerista tytöistä johtuen pojat luovuttivat – eivätkä ole enää edes hakeneet opettajankoulutukseen.
On vain niin, että ajattelurakenteet ovat ainakin osittain sukupuolisidonnaisia johtuen biologiasta kuten poikien hitaammasta kehityksestä toinen vaikuttava tekijä on sukupuolittunut toimintakulttuuri. Nainen, vaikka olisi kuinka hyvä opettaja ei osaa aina motivoida ja tukea 'omituisesti käyttäytyvää' poikaoppilasta – kouluun tarvittaisiin myös miesopettajia, jotka valintakokeiden ja todistusten huonoista lähtöpisteistä huolimatta pärjäävät hyvin koulun arjessa.
Toinen syrjäyttävä tekijä on, että huonohkosti menestyvälle pojalle kerrotaan, että et sinä ole lukutyyppi ja opinto-ohjauksessa todetaan, että on viisainta hakeutua ammattikouluun, jollekin helpolle linjalle. Ahkerille tytöille ohjauksessa suositellaan helpommin lukiossa jatkamista. Harvemmin siltä ’tyhmältä’ pojalta kysytään, otetaan selville, miksi koulu ei maistu. Opettajainhuoneessa todetaan ykskantaan – on se niin heikkotasoinen. Pojan kannalta koulu saattaa olla yksinkertaisesti tylsää – se tarjoa oikeanlaisia haasteita vain kilteille, ahkerille ja sopeutuville oppilaille. Kapinallisuuteen taipuvalle luovalle nuorelle, oli sitten tyttö tai poika, ei ole juuri mitään tarjolla. Tästä samasta asiasta juontaa kouluviihtyvyystutkimuksissa havaittu viihtymättömyys.
Kolmas tekijä on koulutuksen merkityksen aliarvostaminen. Opetusala itsekään ei arvosta koulutusta, muuta kuin välineenä työnsaantiin. Kasvatustieteiden tiedekunnissa ja opettajankoulutuslaitoksissa monella kurssilla käsitellään koulutuksen inflaatiota – siis sitä, että kouluttautuminen ei kannata.
Yhä useammat koulutettujen työpaikat haluavat aina vain paremman koulutustaustan taustan omaavia ihmisiä töihin ja jostain syystä nämä ovat yleensä naisia, jotka työpaikat saavat, koska pojat ovat jo tippuneet välille. Kun koulutuksen inflaatiosta kerrotaan yliopistoissa ja kouluissa, niin yksilön kannalta järkevä päätelmä on, miksi minä kouluttautuisin, kun en kuitenkaan saa ammattia vastaavaa työtä.
Keskustelu koulutuksen inflaatiosta on kuitenkin harhainen, koska kaikki tilastot kertovat, että paremmin koulutetut saavat suuremmalla todennäköisyydellä työpaikan. Lisäksi tiedetään, mitä parempi koulutus on, sitä enemmän urapolkuja on tarjolla verrattuna ammattikoulun perustutkintoon. Esimerkiksi jos kouluttaudut kumialan ammattilaiseksi ja rengasfirma muuttaa Venäjälle, niin vaihtoehdot ovat vähissä – insinöörillä tai kasvatustieteen maisterilla on varasuunnitelma sisäänrakennettuna koulutuksen myötä.
Neljäs tekijä on kulutusorientoitunut harrastustoiminta. Koulusta puuttuu aktivoivaa harrastustoiminta. En kiellä, etteikö olisi nuoria, jotka aktiivisesti urheilevat ja harjoittavat jopa kulttuuria. Mutta teknologian ja luonnontieteiden harrastus on alamaissa. Osataan käyttää älypuhelinta, tablettia, pleikkaria tai tietokonetta, mutta tietokoneosaaminen puuttuu. Osataan hakea musiikkikappaleita tai pelejä yms. erilaisista palvelusta – osataan viettää aikaa tietokonelaitteiden kanssa. Osataanko tehdä ohjelmia, apseja – osataanko tehdä elektronisia kytkentöjä esimerkiksi luonnon tarkkailua varten. Mahdollisuuksia olisi rajattomasti – koskaan historiassa ei ole ollut niin paljon mahdollisuuksia toteuttaa teknisiä unelmiaan kuin nyt.
Oppimisen ongelma on integroinnissa elämään. Laskemaan ei opi, jos ei ole laskettavaa. Lukemaan ei opi, jos ei ole luettavaa. Koulun pitäisi luoda aito innostus myös vapaa-aikaan.
Vai onko tulevaisuutena 'kaljaa kuppilassa juova' ihmislaji, miehet ja ahkerasti töitä tekevät sinkkunaiset, joille ei löydy riittävän fiksua puolisoa.
Koululaitokset haasteena ovat oppilaiden kokemat tulevaisuuden näkymät. Erityisesti pojat tulevat helposti syrjäytetyiksi, vaikka heillä olisi kykyjä ja mahdollisuuksia. Esteenä on muun muassa poikien hitaampi kehitys. Tästä seuraa ainakin keskittymisen ja ymmärryksen puutetta siitä, mitä varten koulua käydään. Omat tavoitteet ovat hukassa.
Ongelmana on myös se, että lähes ainoa ’virallinen’ harrastus koulussa on urheilu aikana jolloin maailma on täynnä videoita, valokuvausta, elektroniikkaa, luontokokemuksia yms. Omaehtoinen harrastus vaatii sysäyksen, jonka koulu voi antaa.
Ilmoita asiaton viesti
Koska elämä on peli. Ei mitään pointtia, ei pakkoa, ei todellisia haasteita. Pelkkä tyhjä ja tylsä oravanpyörä ja elämän korkein päämäärä päästä eläkkeelle, nauttimaan eläkettä, joka on jo tuhlattu valtionlainojen takuuksi. Elämästä tekee jännittävää lähinnä itsetuho.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä maailma on todellinen.
Ilmoita asiaton viesti
Onneksi sen kanssa ei tarvitse olla missään tekemisissä.
Ilmoita asiaton viesti
En ole varma, mutta en voi välttyä ajatukselta…. No ajatellaan näin, että yhteiskunta esim. oma Suomemme elää symbioosissa. Toki koulutus on hieno juttu, mutta kaikki eivät voi olla huippukouluettuja. Tulevaisuutta on toki vaikea ennustaa, mutta käden taitajia tarvitaan edelleen.
Hiukan vaikea selittää miten olen tähän johtopäätökseen tullut. Sellainen henkilö joka omilla aivoituksinaan ratkaisee ongelman ja pystyy toteuttamaan sen omilla käden taidoillaan tai vain yksinkertaisesti hankkimalla tarvittavat tiedot itsenäisesti ilman koulutusta.
Edesmennyt appiukkoni Tallinassa kunnioitti suuresti naapuriaan. Tämä siis neukkuaikaan 1980 luvun alussa. Kertoi, että siinä on mies jolla on kultaiset kädet. Ja tottavie tämä piti paikkansa. Heidän ”suvimajassaan” oli hienoin grillin ja savustulaitteen yhdistelmä jonka olen koskaan nähnyt. Niitä ei saa kaupasta.
Kysymys koulutuksesta on on siis sikäli harhaanjohtava. Tarkoitan vain sitä. Ajatellaan ihmistä yksilönä, joka haluaa tehdä jotain, jolla on päämäärä tehdä jokin asia tai esine. Kysymys on oppimisen halusta ja siitä miten tehokkaimmin voi oppia ja saavuttaa päämäärän.
Jokaista meistä harmittaa kun 15-kesäiset pärräävät viritetyillä mopoillaan kahdeksaakymppiä. Silti täytyy kunnioittaa heidän luovuuttaan. Noita juttuja ei koulussa opeteta, ne pitää keksiä itse tai ainakin kysyä kaverilta ja sitten tehdä sama juttu vain hiukan paremmin.
Ilmoita asiaton viesti
Lainaan itseäni: ”Koulun pitäisi luoda aito innostus myös vapaa-aikaan.”
Olet oikeassa, että on monta tietä osaamiseen, mutta koulu on pakollinen kaikille ja koulupudokkaat tuppaavat jäädä ilman niitä kädentaitojakin, joita ihan varmasti tarvitaan.
Olen sitä mieltä, että keskeistä on osaamisen kulttuuri. Helpoin tapa osaamiseen on koulutus. Se miksi kritikoin ammatillista koulutusta on siinä, että nekin, joilla ei ole käytännön taitoja pakotetaan ammattiopintoihin, jos he ovat ns. huonosti menestyviä poikia. Pitäisi selvittää tarkemmin olisiko kuitenkin teoreettisia kykyjä, joita toteuttamalla he löytäisivät oman polkunsa.
Ilmoita asiaton viesti
Kaikki tarvitsevat kädentaitoja, silmän ja käden yhteistyö ja käsillä tekeminen on tärkeää, ajattelua ja luovuutta vahvistavaa ja virkistävää. Ei kunnollinen ymmärtäminen syyttä suotta ole ’käsittämistä’ monissa kielissä.
Ja ilman ’teoriataitoja’ ei kyllä monella nykyajan ammattikoulualalla pärjää. Teorian ja käytännön osaamisen yhdistelmä on hienointa ammattitiaitoa alalla kuin alalla, kirurgista pullakuskiin ja opettajasta kaivosporarobotin etäkäyttäjään.
Mutta entäs nykylapset ja työn tulevaisuus? Internet of things tekee tuloaan ja arkinenkin tekniikka, sen säätö ja ohjaus siis, nojaa jo paljolti digitekniikkaan. Robotit ja tekoälyt hoitelevat päivä päivältä yhä enemmän entisaikojen duunarihommia jne. Tulevaisuuden käsittämisammattilaiset ovat varmasti nykyisiä joustavampia ja monitaitoisempia kuin meidän sukupolvemme.
Ilmoita asiaton viesti
Mitkään tekoälyt eivät ole vielä lähelläkään ihmisten korvaamista.
Ilmoita asiaton viesti
Eivät, mutta monissa rutiinitöissä ne jo korvaavat ihmisiä.
Ilmoita asiaton viesti
Päätöksentekokin on menossa roboteille esim. verotus on aika automaattista. Kädentaitajakin tarvitsee paljon koneiden ohjaustaitoa esim. tulevaisuuden talkkarin täytyy hallita erilaisia säätöjärjestelmiä.
IoT on tällähetkellä lapsenkengissä koululaitoksessa. Tarvittaisiin kerhoja paikkaamaan näitä taitoja.
Olen ottanut kantaa automaatioon jo vuosia sitten, siitä on mun kirjassani
http://www.tiedetila.fi/tietokoneidenhistoriaa
Ilmoita asiaton viesti
Tietokoneohjelmat ja automatisointi korvaa työläisiä, mitään tekoälyä ole edes vielä olemassa fiktion ulkopuolella.
Ilmoita asiaton viesti
Jaa…
Kuuntele Tiedeykkönen Yle Areenassa:
http://areena.yle.fi/1-3772562
Ja tässä blogissaan on kyse koululaisten tulevaisuudesta, 15-20 vuoden päässä olevasta työelämästä.
Ilmoita asiaton viesti
Mielenkiintoista keskustelua. Tämän kaltaista pitäisi olla vain enemmän. Kehittyneissä maissa kuten Suomessa on takuuvarmasti aivokapasiteettia manipuloimaan tai ohjaamaan tulevaisuutta. Tavallaan kouluttautua siihen minkälaisen tulevaisuuden haluamme rakentaa.
Valitettavasti ihmisluonto on se mikä on…. sillä on taipumus panna hanttiin ja hakea ”oikopolkuja” ei niin hyväksyttävillä tavoilla. Ei vain kiinnosta. No näin ajatellen mennäänkin jo paljon syvemmälle kuin mitä koulutus tai kouluttautuminen pitää sisällään.
Ilmoita asiaton viesti