*

karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Apua – tulevaisuuden kylä

Auttakaa hyvät blogikaverit – olen luvannut pitää juhlapuheen Karimon kyläyhdistyksen 30-vuotisjuhlassa Karhunkylän työväentalolla aiheesta 'Tulevaisuuden kylä' Tilaisuus on sunnuntaina 24.7.2016 klo 13:00 alkaen ohjelmassa kaikkea, mitä perinteiseen juhlaan kuuluu.

Tulevaisuuden kylä on ehkä vähän liioittelua, kun puhutaan entisen Pihlajaveden kunnan läntisemmästä alueesta – tai ehkä ei sittenkään. Pihlajavesi liitettiin Keuruuseen vuonna 1969. Aina puhutaan, että identiteetti katoaa kuntaliitosten myötä – ei pidä paikkaansa ainakaan Pihlajavedellä – pihlajaveteläiset ymmärtävät oman arvonsa ja oman alueensa arvon. Pihlajavesi valittiin Keski-Suomen vuoden kyläksi.

Tulevaisuutta on vähän vaikea hahmottaa ilman menneisyyttä. Parhaimmillaan Pihlajavedellä oli 2500 ihmistä, nyt väkiluku on vähän yli 400. EU:lla ei ole osuutta eikä arpaa väkiluvun vähenemiseen – ehkä päinvastoin. Karimon kyläyhdistyksen alueella (Karhunkylä) on noin 180 asukasta. Pilajaveden alueella asuu noin 1 ihminen/neliökilometsi – suurpetoja taitaa olla sama määrä.

Vastoin kaupunkilaisten käsityksiä asukkaat maksavat omat tiensä, sähkölinjansa, puhelin- ja nettiyhteytensä itse. Tämä koskee myös kesämökkien asukkaita. Pieniä avustuksia teihin saadaan kunnalta, mutta nykyisellään ne ovat aika mitättömiä. Raihnautuessaan vanhukset siirretään keskustaan Keuruulle, koulukyytejä tarvitaan yhä vähemmän – kun nuoria lapsentekijöitä on vähän.

Mitä mieltä olette – voisiko tulevaisuuden kylä olla mentaalinen, henkinen ja muistoissa säilyvä paikka. Tähän antavat viitteitä Facebook-ryhmät: Pihlajavesi-ryhmässä on 528 ja Karhunkylä-ryhmässä 217 jäsentä. Toisin sanoen on ihmisiä jotka haluavat kuulua kylään, mutta eivät asu kylällä.

Nykyteknologia antaa aivan uudenlaisia välineitä ihmisten yhteyden pitoon verrattuna aikaan, jolloin ainoa mahdollisuus oli kävellä naapuriin. Mitähän olisivat uudet ideat, joita voisi toteuttaa tulevaisuuden kylässä ja mitkä ideat antaisivat vanhoille kylille siivet.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

On mielenkiintoista, miten etätyö, työn muuttuminen, yrittäjyys muuttavat kaupungin ja maaseudun asujaimistoa. Luultavaa on kuitenkin, että ihmiset hakeutuvat sinne, missä muitakin on. Tarkoittanee maaseudun autioitumista. Toisaalta mistä sen tietää.

Juhani Nurminen

Kyllähän tulevaisuuden kylä voi olla verkossa, siis netissä. Virtuaalilasit silmille ja tuntopuku päälle, ja sitten vaan porukan kanssa juurikin kylän siihen aikaan johon haluaa, ja samalla voi virtuaalisesti tavata muita paikalla olijoita, ja edullisesti - vaikka asuisi kuussa.

Sehän voi olla, että tulevaisuudessa kukaan ei asu sen paremmin kuussa, maassa, kuin missään kylässäkään. Ehkä kaikki asumme maan alla - tai veden?

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Tuonsuuntaiseen olen ollut havaitsevani viitteitä. Kysymys on voiko virtuaaliläsnäolo korvata yhteen ahtautumisen. Perinteinen kylässäkäyntikulttuuri on häviämässä maaseudultakin.

Juhani Nurminen

Minä näen asian niin, että virtuaaliläsnäölo voi tulevaisuudessa korvata yhteen ahtautumisen, mutta ei vielä tänään eikä huomenna.

StarTrekin holokannen tyyppiset ratkaisut ovat päivä päivältä lähempänä, ja jossain määrin totta varmasti ennen kun minä kuolen, ja silloin jo tuo virtuaaliläsnälo mahdollistaa vaikkapa todellisen kakkutarjoilun kaikille samaan virtuaalitilaan ahtautuneille.

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman
Käyttäjän erkkilaitinen kuva
Erkki Laitinen

Onpa mielenkiintoinen haaste. Itsekin olen kysymystä pohtinut. Olen selvitellyt omaan sukuuni liittyneitä kyliä ja taloja 1700-luvulta lähtien ja aikaisemmaltakin ajalta. Vähän on vaikea sen historian perusteella hahmottaa, mitä tuleman pitää. Olemme sellaisessa murroksessa, että vanha kuvio muuttuu radikaalilla tavalla pitkin harppauksin. Vanhasta ei jää jäljelle kuin vahvimmat ytimet.

Sellainen kuva on jäänyt, että ihminen muuttuu ehkä kaikkein vähiten ajan myötä, mutta tekninen kehitys ja sen vaikutukset asumiseen ja sijoittumiseen tässä aiheuttaa päänvaivaa.

Enpä tiedä noista virtuaalikylistä. Niitä on helppo rakennella. Varmaankin jokin kyläyhteisö, johon osallistutaan sähköisesti ja siellä näkyy koko nostalgia, kun napista painaa, olisi luotavissa jo tänä päivänä. Tuottaisiko se tyydytystä ja vastaisiko se sitä, mitä hyvin moni ihminen pohjimmaltaan kaipaa eli rauhaa, pysähtymistä, luonnon kokemista.

Jos katsoo, miten kehitys on mennyt esim USA:ssa, Keski-Euroopassa jne. noiden kaltaisissa maissa, kylistä ei taida olla paljon jäljellä. Suunta lienee kaupunkeihin. Toisaalta kaupungit alkavat käydä aika mahdottomiksi, 10 - 15 - 20 mlj. ihmistä. Kyllä kai se jossain muodossa alkaa purkautua toisinkin päin, kun siihen mahdollisuuksia löytyy enemmän.

Työ loi aikaisemmin kylät monestakin näkökulmasta katsottuna. Tulevaisuudessa työ ei voine olla pääsääntöinen "kylän" synnyttävä tekijä. Se syntyy jotenkin muuten. Etätyö mahdollistaa "maalla" asumisen, mutta se harvemmin kokoaa ihmisiä samaan paikkaan. Ihmiset haluavat kuitenkin kuulua johonkin. Jostain syystä eläkeläiset palaavat synnyinseudulleen, jos se on mahdollista: ei nyt mihin tahansa kuitenkaan.

Kysymykseen ei ehkä ole yhtä vastausta. 1700-luvulla savolaisissa kylissä oli muutama talo ja ne täynnä ihmisiä. Poltettiin kaskia ja yritettiin saada nälkä pysymään etäämpänä. Tulevaisuuden kylä syntyy jotenkin muuten. Mikä synnyttävä tekijä on, jää vähän arvailujen varaan. Tuskimpa käsite kokonaan häviää.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Virtuaalinen kylä on nostalgian ylläpitäjä kuten mainitsit. Se näkyy erityisesti luovutetun Karjalan alueen kylien sivustoilla.

Toimeentulo on ongelma pienissä kylissä ei ole työpaikkoja eikä ole yrityksiä, kun ei ole työvoimaa. Perustulo, mikäli sellainen joskus toteutetaan saattaa muuttaa tilannetta. Kyliin tulee erilaisia freelancereita ja harrasteyrittäjiä, jotka kokoavat toimeentulonsa sieltä täältä. Perustulo olisi varmaankin maaseudulla muutenkin halvin ratkaisu poistaa syrjäytymistä ja antaa uutta potkua työnteolle.

Anne Lindell

... jos tämä Suomen päättäjien älytön meno jatkuu, niin tulevaisuuden kylä on muslimikylä ... ei mulla muuta

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Kylissä joutuu sopeutumaan monenlaisiin asioihin - muslimit, jotka asettuvat asumaan (jota en usko) joutuvat uusien ja erilaisten haasteiden eteen.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Juhlapuhe: Arvon rouvat ja kylän miehet. Hiljentykäämme kuuntelemaan tulevaisuuden kylän äänimaisemaa...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset