*

karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Mikä on tärkeää työtä

Nykyiset yhteiskunnat eivät voi elää keräilytaloudessa muutamia viidakoissa asuvia heimoja lukuun ottamatta. Ihmisyhteisöt ovat jakaneet työt keskenään siten, että osa ihmisistä voi keskittyä elämän perusteiden turvaamiseen ja osa vaikkapa tekemään kulttuuria. Paradoksaalista tässä työnjaossa on se, että lähes jokainen, joka on töissä, kokee tekevänsä sitä tärkeintä mahdollista työtä. Tästä on seurauksena muiden ihmisten elämänmuodon halveksiminen ja elintason kadehtiminen.

Historiallisessa ja käytännöllisessä mielessä tärkeintä työtä näyttää olevan maataloustyö. Jos maatalouteen tulee tavalla tai toisella ongelmia, niin seurauksena on nälänhätä. Maataloudelle ongelmia aiheuttavia tekijöitä ovat sääolot: kuivuus, pakkaset tai myrskyt. Toiseksi maataloutta uhkaavat poliittiset päätökset – maatalous on verovaroin tuettua lähes kaikkialla maailmassa. Monissa kehitysmaissa muualta tuodut tuetut tuotteet ovat syrjäyttäneet oman tuotannon. Tällaiset yhteiskunnat ovat erityisen haavoittuvia poliittisten suhteiden muutoksille ja konflikteille. Yhtenä osana maatalouden globalisoitumista ovat lieveilmiöt – viljellään ylellisyyskasveja rikkaiden maiden kansalaisille, vaikka omasta maasta puuttuu peruselintarvikkeiden tuotanto.

Suomi on maatalouden suhteen rajamaa. Ilmasto-olosuhteet sallivat elintarvikkeiden tuotannon, mutta tuotantokausi on lyhyempi, siksi maatalous on ollut suhteellisen voimakkaasti tuettua sekä EU:n että kansallisen tuen puitteissa. Suomalaisen maatalouden ongelmana on ollut lisäksi tiukat normit. Normien tarkoituksena on tietysti suojella kuluttajaa, mutta globalisoituneessa maailmassa Suomeen tuodaan tuotteita, jotka eivät noudata samoja normeja ja tästä syystä niiden tuottaminen on ollut halvempaa. Ulkomaisilla tuotteilla sään lisäksi on tässäkin suhteessa selvä kilpailuetu.

Usein kuulee väitettävän, että tuotanto, joka ei ole kannattavaa täytyy lopettaa. Tässä suhteessa maatalous on samassa asemassa kulttuuripalveluiden kanssa. Suomessa ei olisi oopperaa eikä monia muitakaan kulttuurilaitoksia ilman yhteiskunnan tukea. On myös monia yrityksiä, joita tuetaan työllisyyden vuoksi.

Blokin alussa kirjoitin yhteiskunnallisesta työnjaosta. Maatalous on yksi osa ketjua. Seuraavaksi tärkeimmät osat työtä taitavat olla laitteet, joilla maata voidaan viljellä esimerkiksi traktorin ja varsinkin Suomen arktisissa oloissa asuntojen rakentaminen. Kaikki tämä vaatii toimivaa logistiikkaketjua: tietä, tietoliikennettä, autoja, junia jne. Koulutuksella, terveydenhuollolla ja kulttuurilla on suuri merkitys.

Moderni yhteiskunta on kokonaisuus, jossa osa, jokainen palanen on tärkeä. Osa on itsekannattavaa, osa tuottaa ylijäämää ja osaa on tuettu yhteiskunnan varoin. Poliittisten päättäjien vastuulla on ainakin seuraavat asiat: ihmisillä on ruokaa, asunto, työtä, koulutusta, terveydenhuoltoa eikä ketään jätetä heitteille. Lisävaatimuksena on jatkuva elinolojen paraneminen.

Kansainvälisillä sopimuksilla pyritään takaamaan ihmisten hyvinvoinnin ylläpito – keskeinen käsite on kansainvälinen kilpailukyky. Kansainvälisyys on hyvä asia, mutta se tuo mukanaan elementtejä, jotka välttämättä eivät edistä ihmisten hyvinvointia. Pienten maiden kannalta ongelmallisia ovat kansainväliset suuryritykset, joiden vuotuinen voitto tai viikon myynti on suurempi kuin Suomen valtion budjetti. Toisaalta ihmisethän tekevät suuryrityksistä suuria keskittämällä ostonsa niihin.

Toinen ongelma on keskittynyt rahamaailma, joka onnistuessaan tai epäonnistuessaan heiluttelee hallituksia. Suomessa pelastettiin pankit 90-luvulla. Rahaa siirrettiin kansalaisilta pankkien omistajille. Osakkeiden arvot kaksinkertaistuivat. Tällä vuosituhannella pelastellaan Etelä- Euroopan pankkeja – vaihtoehdot ovat vähissä: ”maksatko vai itketkö ja maksat”.

Tärkeään työhön tarvitaan taitoa ja moraalia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Oikeastaan tämän blokin sisällön tuntevat kaikki, mutta jostain kumman syystä elämisen realiteetit unohtuvat. Tämän kirjoittamiseen johti keskustelu Facebookissa, jossa omassa kommentissani suosittelin pitämään kasvimaata ja perunamaata. Se on välttämätöntä, jos haluaa saada terveellistä ruokaa, koska tällä menolla suomalaista maataloutta ei ole viiden vuoden kuluttua.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

USA:ssa viljaa viljellään lähinnä Keski-Lännen avarilla lakeuksilla ja tilojen keskikoko on monikymmenkertainen suomalaisiin tiloihin verrattuna.

Niiltä tiloilta vehnää on myyty aikoinaan miljoonia tonneja mm. Neuvostoliittoon sen lisäksi, että tuotanto on täysin tyydyttänyt myös kotimarkkinat eivätkä kalifornialaiset tai newyorkilaiset ole tunteneet epävarmuutta siitä saavatko he kaupasta ruokaa.

Joten kysymys omavaraisuudesta riippuu siitä keitä ovat "me". Nykysuomessa ei yksittäisen perheen tai Kainuun maakunnan tarvitse olla omavarainen viljan suhteen, vaan riittää, että Suomi on omavarainen. Jos Suomessa ei syystä tai toisesta tulevaisuudessa enää viljellä viljaa, niin on toki riittävää, että Suomi kuuluu sellaiseen kokonaisuuteen, esimerkiksi EU:n liittovaltio, joka on omavarainen viljan suhteen.

Tehokas työnjako ja alueiden komparatiivisten etujen hyödyntäminen korottaa elintasoa.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Käytännössä matalous on suhteellisen keskittynyttä Suomessa ja keskittyy yhä. Omavaraisuutta pidän tärkeänä koko Suomen mittapuussa - mainitsemasi Kainuun maatalous on luonnostaan poistuva elinkeino - nuorisoa ei löydy jatkamaan huonossa hapessa olevia tiloja.

Näissä kuvioissa en pistäisi toivoani EU:hun. Voi olla, että kehitystä tapahtuu.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Tulkitsen niin, että ymmärsit viestini ja olet samaa mieltä periaatteessa, mutta käytännössä et ainakaan tässä vaiheessa vielä usko EU:n rooliin omavaraisuuden takuuna. Juuri tällainen on asiallista mielipiteenvaihtoa ja olen näkemyksestäsi myös jossain määrin samalla kannalla, toistaiseksi.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta Vastaus kommenttiin #4
Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Apropos maatalous: käytännössä syömme öljyä ja maakaasua. Koneiden käyttövoima on diesel ja typpilannoite valmistetaan maakaasusta.

Nykymaatalous on kovin kaukana itsekunkin omasta pottumaasta ja keittiöpuutarhasta.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Totta maatalouden kustannuksista kertyy suurehko osa mainitsemistasi asioista, mutta kasvien kasvattamiseen tarvitaan maata, aurinkoa, vettä joiden merkitystä ei oteta lukuun kustannuksia laskettaessa. Ne ovat (lähinnä maa) mukana siinä laskelmassa, jossa investoinneille saadaan tuottoa alle 1 prosentti. Eikä maanviljelijän työpanoksellakaan ole kovin suuri merkitus, joka on tilastojen mukaan 3 euroa tunnilta.

Lannoitteet ovat luku sinänsä - typpilannoitteissa typpi otetaan ilmasta ja vesi joesta - energiaa tarvitaan ja sitä myös syntyy prosessissa. Fosforilannoitteet ovat kaivannaisia - maasta peräisin - siihenkin tarvitaan energiaa.

Mikä on erilaisten tuotantopanosten suhde on laskettavissa, mutta minulla ei ole sitä tietoa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Viittasin kommentillani lähinnä yhteen aika pahaan kestävyysongelmaan ruoantuotannossa. (Toinen on eläintuotanto, mutta ei varmaan kannata mennä nyt mihinkään kasvissyöntikeskusteluun tässä blogissa.)

Toimituksen poiminnat