karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Örveltäminen jatkukoon?

 

Kiusaamisessa on kiusaajat ja kiusattavat sekä hiljaiset hyväksyjät - samoin örveltämisessä örveltäjät ja ne jotka hiljaisesti tukevat örveltämistä. Veromarkat on pikku juttu, mutta tällaista vanhaa nipoa ärsyttää 'juhlimisen kulttuuri' - örveltäminen. Hallitus haluaa laimentaa olutta ja nostaa viinan hintaa, mutta esimerkit alkoholin käytöstä kertovat toisenlaisista asenteista. "Meitä ei suomalaisten alkoholiongelmat koske".

 

Olen sodan jälkeisen ajan lapsi – lähipiirissäni ei ollut yhtään miespuolista kansalaista, jota ei olisi kuskattu kännissä kotiin - silloin tällöin. Hirvenpeijaiset olivat tapahtuma, jonne kylän miehet kokoontuivat juomaan viinaa. Lapsille sanottiin, että elkää tehkö niin kuin me. Ymmärrän noita miehiä, jotka unissaan jatkoivat sotaa - olivat poterossa ja pelkäsivät – viina helpotti hetkeksi. Voisivatko uudet sukupolvet laittaa tämän juomakulttuurin laittaa uusiksi.

 

Kuitenkin noita sodan jälkeisiä juomatapoja on oma ikäluokkani uskollisesti noudattanut. Nyt näyttää siltä, että nuoremmat olisivat oppimassa 'paremmille' tavoille. Rankasta 'juhlimisesta' on kuitenkin tullut must - jos jotain saavutetaan. Se voi olla koulun päättyminen tai vaikkapa jääkiekkomitali. Siihen voi osallistua kotona ja julkisesti. Julkiset henkilöt näyttävät mallia.

 

Tapana on laskea erilaisia kustannuksia – esimerkiksi kuinka paljon puunpoltto aiheuttaa sairastumisia. Syytä on myös kysyä – kuinka monta rattijuoppoa ja kuolonkolaria syntyy julkisten henkilöiden innoittamana, rankan 'juhlimisen' tuloksena.

 

Psykologiassa ihan perusopinnoissa opitaan, että mallioppiminen on tehokkainta oppimista. Kulttuuri välittyy pääosin mallioppimisen kautta. Viina ja hauskanpito, laajemmin päihteet näyttävät yhdistyvän suomalaisessa kulttuurissa. Ministerit ja kansanedustajat toimivat 'kovien' poikien ja tyttöjen mallina.

 

Isoisänä, taatana olen miettinyt millaisen oppimisen mallin lapsenlapseni saavat minulta, lähipiiriltä ja julkisuudesta. Siinä olisi varaa parempaan. Lapsia ei voi suojella maailmalta. Lapsille voi yrittää kertoa rajoja, missä toimitaan - joku johdonmukaisuus kulttuurin kanssa tulisi saavuttaa. Julkisuuden henkilöt voisivat olla mallina.

 

Ministerien ja kansanedustajien juomatavoista haluan sanoa vielä sen, että hallitsematon alkoholin käyttö on myös turvallisuusriski – viinapäissään tulee helposti puhuttua sivu suunsa. Tiedustelupalvelut ovat kärppänä ja tarjoavat auliisti lisää juomaa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Kirjoittamani teksti kuulostaa nipotukselta ja sitähän se on. En usko, että voin maailmalle ja sen tavoille mitään. Kannatan vastuullista yksilöllisyyttä myös alkoholin käytössä – rajoituksilla ja pakolla ei saada juomakulttuuria muuttumaan – muutoksen täytyy lähteä ihmisistä itsestään.

Länsimaisissa kulttuureissa ihminen voi suhteellisen vapaasti päättää tekemisistään kunhan ei vahingoita tai ole ylenmääräiseksi rasitukseksi muille. Voidaan kysyä, että onko negatiivisena mallina oleminen vahingoittamista?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hesari "hinnoitteli" tänään alkoholinkäytön, suomalaiseksi mediaksi aivan ennennäkemättömällä tavalla. Päihteiden aiheuttamat kustannukset ovat jokseenkin samaa suuruusluokkaa kuin koko yliopistolaitoksen menobudjetti! Jutun visualisointi oli toteutettu pöytää tahraavien punaviinirinkuloiden avulla.

Vihdoinkin oikeaa vanhan kansan raittiustyötä, vieläpä suurelta tiedotusvälineeltä! Mie tykkäsin.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka sammuneesta ministeristä on tehty sankaria - suomalaisen miehen esikuvaa. "Kaveri osaa juhlia".

Alkoholin haitat ovat ilmeisiä, mutta se ei ole ongelma niinkauan kuin alkoholinkäyttöä ei pidetä välttämättömänä, jotta voisi juhlistaa jotakin.

Ministerikin voi mielestäni käyttää alkoholia haluamallaan tavalla kaikessa rauhassa kotioloissa ja ystävien kanssa, mutta ei edustaessaan Suomea maailmalla ja ollessaan esimerkkinä muille.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kolme vuotta sitten lätkäjoukkueen jäsenet "juhlivat" maailmanmestaruutta julkisella juopottelulla. Nyt pelatun turnauksen status on korkeampi, mutta onpa "juhliminenkin" nostettu ministeritasoiseksi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Humalantilan varjolla suomalaiselle sallitaan melkein mitä tahansa muutoin sopimatonta käytöstä. Känniselle kaikki annetaan anteeksi. Minun nuoruudessani juopottelevat kirjailijat pidettiin ihanteina älymystönuorison keskuudessa. Nyt juopottelevat rankasti juhlivat urheilijat ovat sankareita. Kai ministerikin pitää näyttää ettei ole huonompi.
Miten hallitusta alkoholinkäytöstä voisi tulla esimerkki?

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Alkoholin käyttö on silloin hallittua, jos pystyy ottamaan huomioon tilanteen vaatimukset ja tietää omat rajansa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Aivan, mutta olisiko mahdollista tehdä sellaisesta käytöksestä nuorille tavoiteltu esimerkki? Että osaa juhlia örveltämättä?

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta Vastaus kommenttiin #7

Ainakin ko. malli toimii joissain keskeisen Euroopan maissa. Parempi olla örveltämättä.

Meillä Suomessa ei ole oikein luontevaa suhtautumista alkoholiin - historiallisista syistä. Valtiovallan suhtautuminenkin on jakomielitautinen.

Toimituksen poiminnat