karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Pihlajaveden kunnan kunnalliskertomus 1918 – mitä kertoo?

 

Ystäväni Kauko Seppo toi pari kuukautta sitten minulle nähtäväksi kirjasia, joista mielenkiintoisin oli tämä kunnalliskertomus (https://sites.google.com/site/tiedetila/home/pihlajavesi-tarinat). Se kertoo ajoista sisällissodan jälkeen pienessä keskisuomalaisessa kunnassa, jossa asui toistatuhatta asukasta. Se on hyvä referenssi siihen miten maailma on muuttunut. En löytänyt yhtään asiaa, joka olisi nykymittapuun mukaan ollut silloin paremmin – luultavasti osa ihmisistä eli onnellisina. Rivien välistä on luettavissa paljon tuskaa ja hätää.

 

Vapaussota

 

Odotin, että mainintoja olisi runsaammin, mutta niitä oli vähän. Täytyy muistaa, että Pihlajavesi oli pääosin valkoista Suomea. Alueella asui paljon itsellisiä talonpoikia ja torpparitkin saattoivat joskus jäädä torppaansa syytingille. Taistelut olivat kaukana ja vain pienehkö määrä pihlajavetisiä osallistui sotatoimiin. Yhdelle perheelle, jonka isä oli kaatunut rintamalla annettiin 1000 mk avustusta – vastaa nyky euroissa 360 € (kerroin 0,36). Yksi opettaja sai vuodeksi 200 mk:n palkanlisän ”tunnustukseksi tarmokkaasta osallistumisesta vapaustaisteluihin”

 

Koululaitos

 

Kouluja kunnassa oli neljä: Kirkon, Lapin, Aseman ja Sällin koulut. Valkeajarven koululle oli ostettu koulupalsta 350 mk:lla. Aseman koulupiiri oli jakaantumassa kahtia Aseman ja Valkeajärven koulupiireihin. Lapsien kokonaismäärästä ei kerrota, mutta koulupiirijaon myötä oppilasmäärä oli menossa alle 50, niin tästä johtuen päätettiin sanoa irti apuopettaja.

 

Koululaisille päätettiin ostaa koulutarvikkeita mm. kynät ja musteet. Käsityötarvikkeet hankittiin vain köyhemmille tytöille. Koulutarvikkeisiin rahaa kului koulukohtaisesti 400-500 mk. Koulunkäynti ei ollut ilmaista – oppilailta perittiin pieni oppilasmaksu, josta kertyi rahaa 30-50 mk/koulu.

 

Pitäjä oli laaja ja etäisyydet pitkiä. Kouluja ei ollut alueen joka nurkalla ja siksi päätettiin, että ne lapset, jotka asuivat viittä kilometriä kaumpana kuljetettaisiin kouluun ja sieltä pois kunnan kustannuksella. Lisäksi kaukaa tuleville oppilaille piti vuokrata asunto.

 

Itseasiassa koululaitos organisaatioltaan ei poikennut paljon nykyisestä. Opetusryhmät olivat tosin isoja. Kaikkien lasten kouluun tulo mahdollistettiin erilaisin kuljetus- ja asumisjärjestelyin. Täytyy ottaa huomioon, että Suomi otti käyttöön oppivelvollisuuden vuoden 1921 oppivelvollisuuslailla, joka määräsi kaikille pakolliseksi vähintään kuusivuotisen kansakoulun oppimäärän.

 

”SOTE” - köyhäin- ja sairaiden hoito

 

Vaasan läänin maaherra oli vahvistanut ohjesäännön 10.1.1918, jonka mukaan kunta jakaantui yhdeksään kaitsijapiiriin, joissa kussakin oli piirijäsen, varajäsen ja kaitsija. Köyhäinhoidossa oli kaikkiaan perheisiin tilotettuja aikuisia 17. Kunnan maksama hoidon keskihinta oli noin 450 mk/vuosi. Lapsia perhehoitoon tilotettuna oli 6, joiden keskimääräinen hoitohinta oli noin 250 mk/vuosi. Hoitosopimuksiin kuului usein myös viljaa ja muita elintarvikkeita kunnan varoista. Perheavustuksia maksettiin 52 perheelle keskiarvoltaan 166 mk/vuosi. Lisäksi tulevat jauhokortteja saaneet perheet, joita oli 28.

 

Minun syntymäkotini lähellä on talon rauniot – talo oli nimeltään Purola. Kun olin pieni isäni kertoi, että talo oli ollut köyhäinhoidon käytössä. Talossa oli asunut kaikenikäisiä ihmisiä: vanhuksia ja kyvyiltään vajavaisia. Lapsia syntyi, mutta kaikki kuolivat – luultavasti tarkoituksellisesti. Näillä ihmisillä ei ollut varaa pitää lapsia.

 

Sairaanhoito oli piirilääkärin vastuulla. Hänen ehdotuksestaan päätettiin hankkia sairashuone kulkutautien varalta ja sinne desinfiointitarvikkeita. Lisäksi päätettiin hankkia formaliinilamppu desinfektioita varten.

 

Tärkeä terveydenhuollon ammattilainen oli kätilö, joka haettiin paikalle tarvittaessa. Kätilö saattoi olla tilanteesta riippuen avustamassa äitiä useita päiviä.

 

Palkat

 

Kätilön palkka oli 1000 mk/vuosi (360 €). Opettaja tienasi paremmin – noin 3000 mk/vuosi (1080 €). Tilapäisistä tehtävistä maksettiin noin 5 mk/päivä (1,80 €). Palkat sinänsä eivät kerro koko totuutta - useimpiin toimiin liittyi luontaisetuja, kuten viljelysmaata ja oikeus pitää kotieläimiä. Kouluille rakennettiin yleensä navetta, jotta opettajallakin olisi mahdollisuus pitää lehmää ja muita kotieläimiä. Yhteiskunta ei ollut rahakeskeinen – monet asiat tehtiin talkoilla ja tavaroita vaihdettiin. Palkat on verrattavissa niihin palkkoihin, joita tällä haavaa maksetaan köyhimmissä kehitysmaissa.

 

Nälkävuodet opettivat

 

Nälkävuodet olivat opettaneet, että kunnissa täytyy olla varmuusvarastoja, joista ihmiset saavat lainata hätäänsä siemeniä keväällä. Pihlajaveden lainajyvästössä oli vuoden 1918 alussa mm. rukiita 241 hl, ohria 94 hl ja kauroja 150 hl. Jyvästöä käytettiin myös elintarvikelautakunnan tarpeisiin mm. köyhäinhoitoon.

 

Kunta vuonna 1918 ja nyt

 

Kunnassa ei ollut juurikaan virkamiehiä tai -naisia opettajien, kätilön ja muiden kuntien kanssa yhteisen lääkärin lisäksi. Suurin osa toimista toteutettiin luottamusmiesten työnä, josta saatettiin joskus maksaa 5 mk/päivä (ei aina). Nykyisin virkamiehet luotsaavat kuntia ja luottamushenkilöt ovat sivustakatsojan ja kumileimasimen roolissa. Aina silloin tällöin joku vaaleilla valittu henkilö yrittää saada valtaa takaisin – pois virkamiehiltä. Ymmärtääkseni yksi suurimmista ongelmista on se, että virkamiehet ja luottamusmiehet ovat käytännössä sama asia, koska valtuustoihin valitaan paljon kunnilla töissä olevia henkilöitä, jotka tuntevat kunnan toiminnan ja voivat vaikuttaa omissa ryhmissään.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Vuodesta 1918 on kohta sata vuotta - Suomen kehitys sisällissotaa käyvästä kehitysmaasta nykyaikaiseksi hyvinvointivaltioksi on ollun valtava. On vaikea tietää millaiset käytännöt kunnassa olivat 1918, mutta monessa kohtaa kunnalliskertomuksesta paistaa humaani asenne - pidetään huolta asukkaista. Nykyisin pidetään huolta, mutta kaikki mitä tapahtuu on erilaisten byrokraattisten järjestelmien hallinnoimaa.

Kunnan tehtävien määrä oli suhteellisen rajattu. Esiin nousee köyhäinhoito, koulutus, nälän torjunta ja jonkinlainen terveydenhuolto. Pienempiä kokonaisuuksia olivat mm. vankeinhoito ja -kuljetus ja kymmenkunta muuta tehtävää.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Nytpä on valtakoneisto viisaudessaan päättänyt: pannaan almut yhteen kasaan ja vaivaiset toiseen, kaikki. Sitä pitää se parhaana ratkaisuna, mitä se tietysti onkin.

Työtön kun on, on vaivainen, kyvyiltään ja ymmärrykseltään vajaa, ja vanki. Työttömien getossa. Kun ei ole kenkiä, minne lähdet. Kun ei ole varaa bussilippuun, pysy kotonasi. Kun raha ei riitä asumiseen, ruokaan ja vaatteisiin, valitset asumisen. Säästät jopa vedessä.

Säästö sekin yhteiskunnalle, että edes kaltereita ei ikkunassa tarvita.

Käyttäjän katriinakajannes kuva
Katriina Kajannes

Tervetuloa, vuosi 18.

Opettaessani yliopistossa kirjallisuutta, lukemista, kirjoittamista ja kirjallisuushistoriaa 30 vuotta, olen huomannut seuraavaa. Historian - eli siis kulttuurin, taiteen ja yhteiskunnan - aallot lainehtivat ja palaavat.

Historian ilmiöiden vaiheet ovat orgaaniset. Vaihe sisältää jo syntyessään siemenen vähittäiseen esille pääsyyn, kasvuun, kukoistukseen ja sitten lahoamiseen ja vastakohtansa nousuun. Jin ja jang.

Tyhmälistön diktatuuri lujittuu nyt kuukausi kuukaudelta, päivä päivältä. Kovimmisto hallitsee. Piikkilanka-aitoja, valvontalaitteita ja rangaistussysteemejä rakennetaan.

Ei siitä niin kauaa ole, kun eräs puolisoni lähiomainen kuoli nälkään Tammisaaren leirillä kädessä ruohotuppo. Tai kun isoisäni äidin puolelta kuului suojeluskuntaan, IKL:ään ja talonpoikaismarssijoihin. Ja isän puolen sukulaiset taas...

Ajassa 2018 on lähempänä kuin 1918. Yhtä ja samaa kumminkin.

Terveisiä työttömien getosta, vankileiriltä ja ...

Toimituksen poiminnat