karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Taiteen arvo

 

Ovikelloa soittaa huonosti suomea puhuva nuori nainen, jolla on lappu, jossa lukee, että hän on taideopiskelija Puolasta ja myy omia piirustuksiaan - tarkemmin katsottuna painokuvia, joiden painokustannukset ovat euron parin luokkaa. Myyntihinta 20-50 euroa riippuu asiakkaan innokkuudesta. Kaupustelu on ilmi selvästi petollista, koska tuote ei ole sitä mitä luvataan eikä lisäarvoa kerry myyntitavasta. Poliisi kirjaa tapahtuman ilmoitettaessa, mutta ei nosta pyllyään tuolilta.

 

Sitten tulee jonkun hyväntekeväisyysjärjestön myyjä myymään painokuvia 20 kertaiseen hintaan. Tämä tulkitaan lailliseksi – ainakin niin kauan kun todetaan, että maksetusta rahasta on mennyt vain murto-osa alkuperäiseen tarkoitukseen. Tälläkin hetkellä mäkimiehet myyvät onnettomia hiluja moninkertaiseen hintaan tuotteen reaaliarvoon nähden.

 

Näihin hyväntekeväisyysjuttuihin tulee kuitenkin päälle immateriaalinen osuus, joka tulee järjestöstä, jonka hyväksi niitä myydään ja se on se 90% hinnasta. Yritykset tukevat usein hyväntekeväisyyttä ostamalla tarpeetonta rihkamaa ja jopa tauluja politiikoilta, mutta pitäisikö yhtiön yhtiöjärjestyksessä olla mainittuna, että yritys tukee hyväntekeväisyyttä – vai riittääkö maininta yhteiskuntavastuusta.

 

Kaikkonen ja kumppanit tuomittiin rikoksesta, kun he tai heidän tukiryhmänsä myivät halvalla ostettuja tauluja monin kertaiseen hintaan. Taiteen kannalta on mielenkiintoista tarkastella teoksen immateriaaliarvon kehittymistä. Tuliko siitä, että joku poliitikko käytti taiteilijan töitä vaalikampanjassaan, lisää immateriaaliarvoa itse tauluun.

 

Taideteos on siinä mielessä mielenkiintoinen hyödyke, että siinä on alkuperäinen arvo, joka koostuu sekä kankaasta ja väreistä ja taiteilijan luomasta immateriaaliarvosta. Tämän jälkeen taideteos alkaa elää omaa elämäänsä, johon tulee lisää immateriaaliarvoa säilytyksen ja kauppojen kautta. Perinteinen taiteen mesenaatti ostaa nuoren taiteilijan taidetta säilyttää sitä ja myy kun arvo on moninkertaistunut. Hinnan muodostukseen vaikuttaa esimerkiksi se onko taiteilija presidentin (esim. Kekkonen) kaveri, tekikö taiteilija itsemurhan tms.

 

Poliitikkojen taidekaupoista saamien tuomioiden perusteella voi päätellä, että rivipoliitikon kaveruus ei nosta taiteen immateriaaliarvoa tai että taidetta ei saa myydä suurella voitolla. Minusta kuitenkin tuntuu, että olisi kiva saada taulu, joka on ollut noin suuren kiistan kohteena. Erilaiset skandaalit nostavat myös taiteen immateriaaliarvoa. Tämän selvittämiseksi taulut pitäisi myydä huutokaupalla ja katsoa minne hinta asettuu. Tiedä - vaikka taulukaupat olisivat olleet kannattaviakin.

 

En ota kantaa siihen mitä muita riippuvuuksia taulukauppoihin liittyy, mutta taide ja sen immateriaaliarvo määräytyy muustakin kuin ostohinnasta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Kuuluisten taiteilijoiden teoksista maksetaan miljoonia, mutta suomalaisen taiteilijan teoksesta tulee arvoton, kun poliitikko myy sen yritykselle tai säätiölle. Minä taiteilijana olisin loukkaantunut moisesta väheksynnästä. Tauluoikeudenkäynnin perusteella ei kannata olla peruspoliitikon kaveri. Presidentti on toistamaata - käykää Turussa taidenäyttelyssä.

Käyttäjän Ukkram09 kuva
Markku Laitinen

Monesti naureskelimme muutamien tuttujen taidekauppiaiden kanssa miten esimerkiksi Rafael Wardin teoksia ei millään saanut kaupaksi, ennenkuin hän teki surullisen kuuluisan virallisen muotokuvan halosesta. Eräälläkin kauppiaalla oli ollut useita vuosia muutamia Wardin teoksia, jotka hän oli lopulta myynyt alle omakustannushinnan, kun ei ollut niitä muuten sattunut saamaan kaupaksi.

Wardin teosten arvo nousi huomattavasti halosen muotokuvan jälkeen ja kauppa kävi hetken tosi kuumana, tosin teosten taiteellinen arvo ei noussut, vain myyntiarvo.

Tällä poliittisella toiminnalla ei ole mitään tekemistä taiteellisten arvojen kanssa, mutta taiteen kaupallisuuden kanssa kyllä. No halonen sai muotokuvan minkä ansaitsikin, suttuinen ja likainen kuvahan hänestä muutenkin jää maamme historiaan!

Juhani Putkinen

Itse olen joskus ostanut kokoomuslaisena Kokoomuksen paikallisyhdistykseltä tunnetun taiteilijan grafiikkaa nimenomaan tarkoituksessa, että puolueeni saa rahaa vaalikampanjoihinsa. Minusta siinä ei ollut mitään väärää kenenkään kannalta. Ainoa huono puoli oli, etten pitänyt yhtään niistä ostamistani mielestäni melko kalliista grafiikoista.

Toisaalta olen joskus ostanut ovelta ovelle kiertelevältä kauppiaalta öljyvärimaalauksen (maisema), joka ei maksanut juuri mitään, mutta miellyttää minua edelleen seinälläni.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Taide on täynnä dilemoita. Jos aikoo laittaa taideteoksen kotiinsa, niin minusta ainoa oikea tapa on valita työ, joka miellyttää itseä. Taideteoksen arvoon sisältyy monia immateriaalisia jopa irrationaalisia arvoja, joita taidehistorioitsijatkaan eivät aina ymmärrä. Teoksen arvo nousee, jos siihen liittyy mielenkiintoinen tarina tai tarinoita. Päivän teeman mukaan tarina voisi kulkea näin: Poliitikon X tukiryhmä otti yhteyttä säätiöön Y ja kertoi, että meillä olisi myynnissä tauluja, joiden myyntituotosta menee osa poliitikon X vaalityöhön. Sitten poliitikko F kieltäytyi selvittämästä vaalirahojaan eduskunnassa ja myös puolueiden taulukauppoja alettiin tutkia. Tämä taulu lojui poliisilaitoksella viisi vuotta ja kun se palautettiin yksi kesätyöntekijä pisti sen roskiin. Taiteen harrastaja löysi sen roskista ja arvioitti asiantuntijalla, jonka mielestä taulu oli kymmenien tuhansien arvoinen. Yksi yrittäjä osti sen ja minulle se päätyi konkurssihuutokaupasta. Tuossa seinällä se on kuin kotonaan.

Tarina voisi olla tosi - olen itse pelastanut roskiksesta pari ihan kohtuullista grafiikkaa. Kyselin vähän perään, mutta kukaan ei kaivannut ja siinä vaiheessa niiden arvo oli käytetyn pahvipalan arvo.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Mitenkäs näitä performanssiteoksia voisi ostaa kotiinsa? Ehkä pitäisi olla taitelijan yhteystiedot, niin voisi taiteenjanon yllättäessä meilata, että "Hei tuutsä taas vetään sen Projektio globalisaatiosta ekoterrorin läpivalaisemana -esityksen mun olkkarissa? Ja ei kai hinnat oo viime vuodesta nousseet? Kiitti, Tuomo."

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Entäs jos performanssi on vaalitilaisuudessa johon on pääsymaksu ja sinne tulee säätiöstä X edustajia. Sama kai pätee luentotilaisuuksiin.

Performanssit oli alkuperäiseltä nimeltään häpeninkejä ja niitä pyrittiin tekemään paikoissa, joihin ihmiset eivät varta vasten osanneet tulla. Ainakin lehdistö piti eksyttää kannoilta. Sitten sitä oltiin oikeasti mariginaalissa.

Suomessa on monia hyviä uuden ja vanhan polven performanssitaiteilijoita. Oppilaitos, jossa niitä koulutetaan on Kankaanpäässä.

Toimituksen poiminnat