karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Lapsia liikaa – uhrataan yksi tai kaksi?

  • Suden jäljet pihapiirissä
    Suden jäljet pihapiirissä

 

Eilen uutisoitiin ”rikollisjoukkueesta”, joka törkeästi tappoi kolme sutta. Tutkintaan tarvittiin 10 poliisia, rajavartiolaitos ynnä muita ”motivoituneita” työnsä tekijöitä. Kotietsintöjä tehtiin kymmeniä, puoli tusinaa ”rikollista” pidätettiin. Operaatio kuulosti siltä kuin joku pikku tyttö olisi ladannut netistä laittomasti Chisun kappaleen. Tänään poliisi valitti uutisissa resurssipulaa. Näiltä näkökannoilta ei työvoimapulaa todellakaan näytä olevan.

 

Asustelen korven keskellä suurpetojen kasvatusalueella Keuruun ja Virtain rajamailla. Minulle suurpedot ovat Tiedetilan markkinointiin eksoottinen lisä. Kerron mielelläni kotimaisille ja ulkomaisille yhteistyökumppaneille 300 metrin päässä olleesta karhun talvipesästä, karhusta, joka nuuski tietokonemuseon portailla kissan jälkiä, karhusta, joka teki ohimarssin tietä pitkin, ilvesperheestä, joka asusti yöaikaan hiekkakasalla puutarhassa, sudesta, joka kävi nuuskimassa kompostoreita tai susilaumasta, joka tappoi hirven vajaan kilometrin päässä. Kaikki tämä lisää henkilökohtaista kontaktia villiin luontoon.

 

Entäpä jos minulla olisi alakouluikäinen taapero – lapsi, joka käy ensimmäisiä vuosiaan koulua. Minulla ei ole, mutta lapsenlapset käyvät joskus taataa ja muoria katsomassa.

 

Kouluauton pysäkille on matkaa pari kolme kilometriä. On pimeä aamu lapsi itkeskelee portailla, eikä halua lähteä kouluun – ei uskalla kävellä pysäkille, koska ”isot pojat” ovat kertoneet värikkäitä juttuja susista, jotka ovat raadelleet hirven. Koulutie kulkee muutaman kymmenen metrin päästä tapahtumapaikasta. Soitto koulutoimistoon kouluauton reitin muuttamiseksi on turhaa, koska suurpedot eivät ole vaarallisia lapsille. Vastuullisena vanhempana järjestän työni niin, että vien ja haen lapsen koulusta.

 

Koulukiusaaminen määritellään uhrin kokemuksen mukaan – jos uhri kokee kiusaamista, niin se pitää ottaa vakavasti. Sama pätee rasistisiin kommentteihin, mutta suurpetojen pelolla ei ole väliä – se on vain tyhmien maalaisten ennakkoluuloisuutta. Suurpedot ovat osa systemaattista maaseutukiusaamista.

 

Karhusta tulee häirikkökarhu, jos se erehtyy kävelemään jonkun kaupungin reunalle – mutta kun karhu tulee minun pihalleni se on normaalia. Kun susi tappaa muutaman naapurin koiran pihapiireistä, niin mitään merkittäviä vahinkoja ei ollut syntynyt – sudenkaatolupa jäi myöntämättä. Suurpetoasiamiehet tietävät petojen liikkeistä, mutta paikallisille asukkaille ei kerrota niistä. Kaupungin liepeillä olevista pedoista tiedotetaan jopa radiossa, muutta maalla asuvat pidetään pimennossa – tietoa ei saa edes kysymällä.

 

Suurin osa maaseudun asukkaista osaa elää suurpetojen kanssa samalla periaatteella kuin minäkin – jos tulee suden tai karhun raatelemaksi, niin se on huonoa tuuria – ehkä kunnia. Ymmärrän kuitenkin suuren huolen lapsista - osa maaseudun väestöstä ei voi hakeutua lasten takia kodin ulkopuoliseen työhön, koska aamuin illoin täytyy huolehtia lasten koulumatkasta läpi petoja vilisevien metsiköiden – ainakin monet lapset kokevat asian niin.

 

Palataanpa niihin ”suurrikollisiin” - mikä oli törkeän metsästysrikoksen todennäköinen motiivi? Huoli lapsista ja kotieläimistä sekä pelko – joku sivusta katsoja voisi sanoa, että pelko on irrationaalinen – vai onko? Siellä täällä on petojen tappamia hyötyeläimiä, lemmikkejä on myös tapettu ja lasten täytyy käydä päivittäin koulussa.

 

Petokysymyksissä suurin ongelma on toimenpiteiden yksisuuntaisuus. Kaatolupia ei saa, koska muutama koira, muutama lammas tai hevonen eivät ole merkittäviä vahinkoja – tarvitaan jotain muuta. Lasten koulukuljetusreittejä ei muuteta suurpetojen takia – vastuu siirtyy vanhemmille. Suurpetojen liikkeistä ei kerrota paikallisille asukkaille, mutta heidän odotetaan kertovan kaikki tietonsa petoasiamiehille.

 

Uhrataan lapsi tai mieluummin kaksi?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Suomi on jaettu kahteen osaan. Kaupunkien liepeillä poliisit jahtaavat vaarattomia susia ja karhuja. Maaseudulla poliisit jahtaavat vaarallisia suden kaatajia. Monet muuttavat maaseudulle ollakseen lähellä luontoa, mutta kun luonto tulee liian lähelle se koetaan ongelmana. Maaseudun asukkaalla ei ole mitään laillisia keinoja puolustaa lapsiaan ja eläimiään liian lähelle tulevaa luontoa vastaan. Yhteiskunnan palvelut eivät tuo apua. Petoasiamies katsoo: joo tuosta se susi on mennyt - siinä kaikki. Jotkut ovat ottaneet oikeuden omiin käsiinsä - pitäisikö ymmärtää vai tuomita ankarasti.

Käyttäjän ReijoKamula kuva
Reijo Kamula

Kyllä kirjoitukseesi voi yhtyä. On meillä kuitenkin vielä rohkeita ihmisiä, jotka pystyvät toimimaan, silloin kuin on tarpeen.
Eiköhön paikalliset ihmiset lähialueella pistä hatunkierron käyntiin, jos oikeasta toiminnasta rangaistaan.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Lapsen uhraamisella tarkoitan myös niitä pelkotiloja, joita lapsi saa, kun kulkee turvattomaksi kokemaansa tietä. Traumat ovat luultavasti samansuuntaisia luin kiusaamisessa.

Toimituksen poiminnat