Olen ihan pihalla

Vai olenko liian vanha? Tänä aamuna uutisissa kerrottiin, että Espanjan pankeille annetaan 30 miljardia aluksi heinäkuun loppuun mennessä – tosin ei tiedetä vielä koko summan suuruutta. Missä on se ylikansallinen virasto, joka valvoo pankkeja? Se piti saada aikaiseksi ennen tukien myöntämistä. Missä ne turvaavat vakuudet? Jutan on täytynyt olla pois kokouksesta – hän ei varmaankaan olisi hyväksynyt tuollaisia muutoksia.

Espanjalle annettiin myös lisäaikaa julkisen talouden tasapainottamiseen, koska Espanjan talous on vaikeuksissa. Kreikalle ei annettu lisäaikaa – siellä on vissiin talous kunnossa. Espanjan tilanteeseen liittyy myös ovela silmänkääntötemppu: tukirahat annetaan suoraan pankeille – tällöin ne eivät ole valtion budjetissa ja valtion velan tasapaino saavutetaan helpommin. Mielenkiintoista tuo EU-laskuoppi, tulot ja menot lasketaan erikseen eikä mitään yhteyttä nähdä näiden kahden asian välillä. Tosin sitä samaa harrastetaan suomalaisissa kunnissa ja varmaan valtiollakin. On tärkeää, että omat miehet tai naiset ovat laskelmia tekemässä.

Kolmas asia, joka jotenkin kiinnitti huomiota oli Junckerin valinta euroryhmän johtoon. Tämä lienee ihan niin kuin pitääkin, mutta ehto, jolla hän suostui ei. Nimittäin hänen kaverinsa nimeltä Mersch piti valita Euroopan keskuspankkiin. Kuulostaa jos ei nyt ihan ketkuilulta, niin ainakin suhmuroinnilta. Tilanne olisi sama jos minua pyydettäisiin jonkun kunnan johtajaksi, niin suostuisin vain, jos joku minun kavereistani valittaisiin talouspäälliköksi.

Eilen tuli hovioikeuden päätös, jossa kahta työiän alussa olevaa ihmistä rangaistiin järjestelmässä olleen 175000:n albumin – pääosin suomalaisen musiikin jakamisesta pienellä vankeudella ja jättikorvauksilla, jotka olivat 800 000 euroa. Jäin miettimään muutamaa asiaa: ensinnäkin onko Suomessa tosiaan julkaistu noin paljon musiikkia? Toiseksi, koska suomalaiseen oikeusjärjestelmään ovat hiipinyt amerikkalaistyyppiset hirttäjäiset varoitukseksi muille. Voitaisiin varmaan ottaa myös jalkapuurangaistus taas käyttöön. Jalkapuulle olisi hyvä paikka marketin aulassa – iso lappu rikoksesta, mutta syyllisen nimeä ei kerrottaisi tietosuojasyistä. Tämä menettely sopisi hyvin rikoksiin, joiden aiheuttamat vahingot ovat puhtaasti teoreettisia.

Minua hirvittää näissä tekijänoikeustapauksissa se mielivalta, millä tavalla ”uhrit” valitaan ja se, että yhteiskunta on antanut internetin valvonnan yksityiselle yhdistykselle. Tekijänoikeusjärjestöjen tekniikalla pystyy poimimaan kenen tahansa ihmisen verkossa liikuttamia asioita. Ne tietää kenelle lähetän sähköpostia, millainen sisältö siinä on. Kenen kanssa (tietokoneen osoite) olet Skype yhteydessä jne. Operaattorit ovat velvollisia luovuttamaan tietokoneen tunnisteen oikeusjuttua tai uhkauskirjettä varten.

Maailmalla on ainakin yksi tapaus, jossa lakiasiaintoimisto lähetteli uhkauskirjeitä ja laskuja ihmisille tekijänoikeusjärjestön toimeksiannosta. Lopulta selvisi, että rikollinen olikin lakiasiaintoimisto, eivätkä uhkauksen saaneet ihmiset. Suomessakin on tapauksia, joissa täysin syyttömiä on syytetty. Tavalliselle ihmiselle on halvempaa maksaa muutaman tuhannen lasku kuin taistella isoa veljeä vastaan, vaikkei olisikaan tehnyt mitään laitonta.

Olen sitä mieltä, että immateriaalioikeuksista pitää maksaa korvauksia tekijöille. Mutta vastustan sitä, että Suomen oikeusjärjestelmä sivuutetaan tai teoreettisilla vahingoilla, korvauksilla tuomitaan ihmisiä lopuksi elämäänsä sosiaalitoimiston asiakkaiksi.