*

karkot Kaikki ei ole miltä näyttää.

Ohjeita itsemurhaa aikoville ja myös niille, jotka aikovat ottaa muita mukaan

 

Itsemurha omalla kohdalla nähdään jostain kumman syystä ratkaisuna. Voisi kysyä onko suomalainen kulttuuri niin jäykkä, että se ei anna muuttumisen mahdollisuutta? Ovatko sosiaaliset kontaktimme niin heikkoja, etteivät ne tue ihmisenä olemista? Syyllistääkö kulttuurimme ihmiset itsemurhan partaalle? Itsemurhan partaalla oleville olisi hyvä olla ohjeita – miten selvitä. Seuraavassa yritelmä.

 

  1. Mieti mitä olet hakemassa. Aiotko kostaa? Aiotko pelastaa kasvosi? Sortuvatko elämän kulissit? Vai onko elämän tuska ylivoimainen?

    - Kosto, ajatuksena siitä, että annat takaisin kaikkea sitä, mitä olen saanut kärsiä, on huono, itse asiassa tyhmä, koska sinähän et ole enää mukana. Tarvitsee rohkeutta irtaantua tilanteesta ja kuvitelmasta. Hyvän avun saat etsimällä kaveriksesi henkilön, johon voit luottaa. Tämä voi olla mummo vanhainkodissa, ystävä, vaikkapa lääkäri tai pappi. Pelkkä keskustelu elämästä auttaa ja tämän jälkeen on voimaa lähestyä ongelmallisia tilanteita.

    - Itsemurha ei vapauta mokista, ei pelasta kasvoja. Jostain kumman syystä kuvitellaan, että itsemurhalla sovitetaan omat virheet ja epäonnistumiset. Se ei ole totta. Se on vastuunotonta pakenemista - mitä suurimmassa määrin. Kaikki mokat ovat ratkaistavissa, vaikka ympäristö yrittää teloittaa sinut. Pahinta mitä voi tapahtua kun jatkat elämääsi on, että saat uuden tilaisuuden aloittaa alusta. Saat kehittää uuden minän, ihmisen.

    - Elämän kulissit muodostuvat perheestä, työstä ja harrastuksista. Vaimo tai mies ei ole enää sellainen kuin ennen – suhde on arkipäiväistynyt ja rakoilee. Työ stressaa eikä tyydytä. Harrastuksetkin käyvät työstä – useimmillahan ne ovat työn jatke. Elämän jatkuminen tällaisena synkistää mielen. Älä usko käsitystä, että jos perhe hajoaa tai joudut työttömäksi, niin se on häpeällistä. Yhteiskunnan eheyden vuoksi korostetaan perhettä ja työtä, mutta ihmisenä sinä voit epäonnistua. Muista, että et omista puolisoasi tai lapsiasi – he elävät omaa elämäänsä. Älä konsultoi kavereita kapakassa – ota loma ja mene vaeltamaan vaikkapa Camino de Santiagon tielle - juttele siellä ventovieraiden kanssa ja kuuntele heidän kohtaloitaan, ota oppia ja hämmästy.

    - Elämän tuska on etsimistä ja siihen tarvitsee oppaan. Ihminen on maailmaan heitetty, niin kuin Sartre sanoi. Sartre, eksistenssifilosofi sanoi myös, että itsemurha ei auta. Aloita uusien asioiden opiskelu – löydä itsesi. Ole utelias ja katso, mitä elämä tuo tulleessaan. Jos teet itsemurhan, niin et anna itsellesi anteeksi tämän mahdollisuuden menettämistä. Luterilainen pappi on usein hyvä opas – sinun ei tarvitse tulla uskoon, mutta voit löytää itsesi suhteessa maailmaan.

  2. Ketä aiot ottaa mukaan kuolemaan?

    - Onnettominta, mitä voi tehdä on laajentaa oma kasvojen menetys tai kosto perheeseen. Perheesi tulee hyvin toimeen ilman sinua. Voit lähteä pois kävellen, ei ruumisliinassa, sulkea oven ja aloittaa alusta - niin perheesikin tulee tekemään. Vielä kerran, et omista vaimoasi tai miestäsi – tyttöystävääsi tai poikaystävääsi etkä lapsiasi, he voivat sinusta riippumatta tehdä omat ratkaisunsa – olla, mennä tai tulla. Fantasioita on kaikilla, mutta jos ne käyvät pakkomielteisiksi, niin hae ammattiapua psykologilta tai vastaavalta. Pappi saattaa olla nopeammin tavoitettavissa.

    - Nuorten miesten fantasioissa ja joskus puheissakin on laajennettu itsemurha. Tapan itseni ja otan mukaani mahdollisimman monta. Jos huomaat alkavasi konkretisoida tapahtumaa, niin hankkiudu lähimmän terveydenhuollon ammattilaisen puheille. Kavereille ohjeeksi – jos joku alkaa kertoilla tuon suuntaisista haaveista illalla kapakassa, netissä tai missä tahansa, niin ainoa oikea toimintatapa on tyrmätä ajatus perusteellisesti ja ottaa yhteyttä terveydenhoidon ammattilaisiin.

    - Lahko, ryhmä tai solu – kuviteltu tai oikea, jonka tavoitteena tehdä terroritekoja tai käydä sotaa – jos liityt tällaiseen – mieti, onko toiminta sopusoinnussa ihmisyyden kanssa. Ihmisenä oleminen on yhteistyötä, ei aggressiota. Eroa heti ja keskustele ihmisten kanssa, jotka voivat auttaa pääsemään eroon. Tällaisista ryhmistä tietävän ainoa oikea osoite on poliisi. Poliisi voi mahdollisesti estää tragedioiden toteutumisen.

  3. Kunnioita aina muiden ihmisten elämää ja autonomiaa. Usein itsemurhaa havittelevan maailma on supistunut omaan tajuntaan ja kaikki muu palvelee tätä. Pienellä lisäyksellä ymmärryksessä voisi tajuta, että itsemurhaonnettomuudessa on vastapuolella tunteva ihminen, jolla ei ole mitään tekemistä sinun ongelmiesi kanssa. Itsemurhan tekeminen on aina huonoin vaihtoehto, ei ratkaise ongelmaa, oli tekotapa mikä tahansa. Ongelmasta tulee muiden ihmisten ongelma. Täytyy muistaa, että aina on mahdollista löytää uusi elämä.

 

Kanssaihmisten tehtäväksi sälytän kuuntelemisen – kuuntelemisen varsinkin, jos ystävä ei osaa mitään sanoa ja elelee omissa maailmoissaan. Häiriökäyttäytymiseen ei saa mennä missään tapauksessa mukaan. Meillä maalla, isällä oli tapana sanoa omituisia fantasioita kertoville ihmisille: ”Älä hullujas puhu”.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (26 kommenttia)

Ville Karppinen

Varsin pätevä teksti, joskin ilmeisesti vain niille, jotka päätyvän epäonnistumisen kautta epätoivoisiin tekoihin liian nopeasti. On muistettava että masennus on lopulta lähinnä aivokemiaa ja henkilökohtaiset tragediat lähinnä "alkuperäisiä liikuttajia". Itse murheen alkuperäisen syy voi hyvinkin unohtua jossakin vaiheessa, mutta masennus jatkaa kulkuaan entiseen tapaansa. Tässä kohtaa itsemurhan ei olisi tarkoituskaan vapauttaa yksilöä virheistään, tai edes pelastaa kasvoja, vaan ihan yksinkertaisesti lopettaa jatkuva sietämätön olotila.

Laajennettua itsemurhaa taas voisi kuvata koomiseksi, jos se ei olisi niin traagista. Tämä on ilmeisesti jokin narsistien oma juttunsa, missä he eivät ole itse syyllisiä/toiset eivät pärjäisi ilman häntä itseään, joten hänen olisi otettava mukaansa muitakin.

Kolmas kohta pitää paikkansa ainakin tuonne loppuun asti, jossa todetaan että "itsemurha ei ole ratkaisu", joka on väittämänä hieman erikoinen. Sehän kuitenkin todella on ratkaisu siinä missä muutkin. Kirjoittelin aiheesta joskus aiemmin:
http://villekarppinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/960...

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Itsemurha on usein omanapainen ratkaisu ja ongelmien siirto muille tai usein ongelmat ovat yhteisiä lähiympäristön kanssa ja kantajat vähenevät. Ratkaisuna kuitenkin huono, koska se estää uuden elämän etsimisen. Ymmärrän ahdistuksen ja tuskan sekä kivun motiivina. Se keskustelu kuuluu eutanasian piiriin ja sen rajoihin. Minun artikkelissani keskitytään näennäisesti terveisiin ihmisiin - oikeastan niihin, joilla on vielä mahdollisuus. Itse asiassa kaikilla on mahdollisuus - hoito saattaa olla nurkan takana.

Käyttäjän elinakeranen kuva
Elina Keränen

Psyykkiset tuskat eivät kuulu eutanasian piiriin, ja ne ovat varmasti yleisin syy itsemurhaan.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Itsemurha on usein omanapainen ratkaisu ja ongelmien siirto muille tai usein ongelmat ovat yhteisiä lähiympäristön kanssa ja kantajat vähenevät.

Ympäristönäkökulmasta itsemurha voi olla altruistinen ratkaisu. Varsinkin, jos asuu länsimaissa. Miesten kohdalla myös itsemurha voi olla hyödyllinen, sillä yhteiskunnasta tulee väkivaltaisempi, jos on paljon miehiä, etenkin jos heille ei riitä seksiä tai vaimoa. Naisenemmistöinen yhteiskunta on oletettavasti rauhallisempi -- ehkä jopa onnellisempi.

Toisaalta, kuinka paljon omanapaisuutta sallimme? Onko omanapaista ajatella itseään? Entä ajatella vain omaa perhettään, mutta olla välittämättä omasta kansasta tai peräti ihmislajista? Miksi meidän pitäisi sallia sellainen ihmisen omanapaisuus, jossa he eivät uhraa itseään ihmislajin puolesta, vaan uhraavat itsensä vain oman perheensä eteen?

Tuula Hölttä

Kari K :"Syyllistääkö kulttuurimme ihmiset itsemurhan partaalle?"

Yes. Juuri näin se kokemukseni mukaan mielestäni tekee. Se suo ihmisille aineellista hyvää "pilvin pimein", mutta se kieltää "taloudellisella ohjauksellaan" ihmisiltä sen tärkeimmän asian, eli "vapauden ajattelussa" ja sen mukaisesti oikeuden tehdä elämässä omat valintansa muun kuin talouselämän hektisen Arbeit macht frei -ideologian mukaisesti.

Kulttuuriamme johtavan poliittisen ja taloudellisen valtaeliitiksikin sanotun koalition "johtolause" on mielestäni tämä: "Katso vain mitä haluat, mutta näe vain se, mitä minä haluan."

Jarkko Hietala

Valitettavasti näin. Loppujen lopuksi kun analysoi asioita hyvin pitkälle ei ihminen kovin vapaa ole vaan meitä luokitellaan eri luokkiin työttömiin, opiskelijoihin ja työläisiin. Eräänlainen kontrollimekanismi sekin, jotta tehokkaimmat meistä voisivat paremmin palvella markkinavoimien tarpeita ruumiillamme. Meitä aikaisemmin eläneet ihmiset eivät tunteneet tälläistä luokittelua tai sekuntikellon tarkkaa kontrollia ajankäytön suhteen kuin nykyihmisiltä vaaditaan.

Kapitalismi ei ikinä missään päin maailmaa ole työllistänyt kuin kaikkein tehokkaimmat ne ketkä pystyvät paremmin ja enemmän palvelemaan markkinavoimien tarpeita. Lopuille jää työttömän osa.

Hyvin kuvaavaa on sekin, että ajankäyttöämme kontrolloidaan tehokkaammin ja enemmän kuin koskaan ihmiskunnan historiassa modernissa teollisuus yhteiskunnassa. Kivikaudella ihmiset työskentelivät keskimäärin 120 päivää vuodessa elantonsa hankkimiseksi ja loppu aika oli vapaa aikaa.

Maatalousyhteisöissä työskentelyn määrä nousi 140 päivään vuodessa.

Modernissa teollisuusyhteiskunnassa ihmiset joutuvat työskentelemään 220 päivää tai enemmän vuodessa elantonsa hankkimiseksi.

Ei siis ihme, että monet sairastuvat, koska nykyihmisellä on yli puolet vähemmän aikaa perheelleen ja kaikille muille asioille elämässä kuin toimentulon hankkiminen ja markkinavoimien palveleminen.

Lähde työskentelyaikojen historia:
http://en.wikipedia.org/wiki/Working_time

Käyttäjän artolehkamo kuva
Arto Lehkamo

Nykyään on muotia ajaa rekkaa päin. Ei taida itsaria hautova etukäteen miettiä miltä rekkakuskista tuntuu, kun joku käyttää häntä itsensätappovälineenä. Puhumattakaan siitä, että viattoman ihmisen omaisuutta tärveltyy ja välttämättä vakuutus ei kata 100% kaikkea. Ei ainakaan menetettyjä ansioita. Kuka parantaa rekkakuskille jäävät henkiset elinikäiset arvet? On käynyt jopa niinkin, että rekkakuski on kuollut, mutta itsarin tehnyt jäänyt eloon. Miltähän "itsarin tehneestä"on tuntunut jälkeenpäin?

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Tärkeä keskustelu - uskaltaako kukaan antaa konkreettisen ohjeen. Japanissa vuosia sitten kävin vuorella, joka oli suosittu itsemurhapaikka - siellä oli ohjeet, kuinka menetellä.

Käyttäjän veikkonen kuva
Veikko Sorvaniemi

Maailman toiseksi suosituin itsemurha paikka on Japanissa sijaitseva Aokigaharan "itsemurhametsä". Siellä on myös kyltti, jossa "ohjeet". Omituisen näköinen paikka näin internetin kuvahaun perusteella.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Ehkäpä joku japanintaitoinen voi vahvistaa, mutta kuvatekstin mukaan ohjeet päinvastoin neuvovat pakittamaan itsetuhoaikeissa. Kylttiä enemmäs ei kuvia välttämättä kannata katsoa.
http://www.funzu.com/crazy-pics/aokigahara-forest-...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Markku Ollikainen

Japaninkielinen teksti ohjaa metsään tulijaa seuraavasti:

Elämä on vanhemmilta saatu tärkeä asia. Koetetaan ajatella vielä kerran vanhempia ja sisaruksia, lapsia. Olkaa hyvä ja neuvotelkaa ensin ennen yksin murehtimista.
Allekirjoittajina rikosteneston valtakunnallinen neuvottelukunta, itsemurhien ehkäisemisneuvottelukunta ja poliisi. Alinna yhteystiedot Fuji-Yoshidan poliisilaitokselle.

seppo kirnu

Kyllä sanoisin että jos itsensä haluaa poistaa elämästä se kannattaa tehdä esim. saunassa - luukut kiinni, häkää kehiin . Ei koske - ketään muutakaan.(paitsi omaisia)

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Toivottavasti hengissä säilyminen ja elämän haasteet menevät kaikissa tapauksissa edelle. Omaan itseensä käpertyminen täytyisi saada purettua tavalla tai toisella.

Vastuullinen itsemurha voisi olla käsite jota haet.

seppo kirnu

Kyllä itselleni menävät vielä edelle, mutta synkkiä asioita kaihtamattomana tunnustan mahdollisuuden, etten jaksa tätä kahelilandian määräilevää elämää luonnolliseen loppuun saakka.

Muita surmaavat ovat käsittämättömiä.

Ja vaikka voisi ohjeen antaa mukaan otettavien 'oikeammasta' suunnasta, niin en sitä tee sillä se on kiellettyä tässä sanavauhkojen maassa.

Ari Ojala

Ohjeet varmaan toimivat järkevälle itsemurhakandidaatille, mutta kun siihen jamaan joutuu, että harkitsee moista, tuskin osaa tai alkaa etsimään ohjeita miten pitäisi tai olisi järkevää toimia.

"missä tahansa, niin ainoa oikea toimintatapa on tyrmätä ajatus perusteellisesti ja ottaa yhteyttä terveydenhoidon ammattilaisiin."

Tuokin ohje on helppo esittää yleisellä tasolla, miten tunnistaa joku känniuho, huono päivä tai hetken sekoilu? Kuka on terveydenhuollon ammattilainen, valkotakkiset sedät oven taakse kolkuttelemaanko?
Jos ne "ammattilaiset" tulee apuun ja se mahdollisesti pahentaa tilannetta?
En minä ainakaan tiedä keneen ottaisin yhteyttä jos luulisin jonkun hautovan itsetuhoisia ajatuksia.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Taitaa olla niin, että olet kahden itsetuhoisen kanssa. Toisaalta ns. maallikko saattaa kuuntelemalla pärjätä paremmin kuin leipätöikseen ammattilainen. Kirkko on hyvä kaveri, vaikka et olisi uskossa etkä tulisi, niin sieltä saattaisi löytyä kuuntelija. Terveyskeskuksen 2 viikon jonoon ei akuutissa tilanteessa kannata mennä. Jotku järjestöt, kuten punainen risti - voivat keksiä jotakin.

Suurimmissa kaupungeissa löytyy mielenterveyspäivystyksiä - maaseudulla kannattaa mennä ulos metsään juttelemaan.

Hätänumero 112 toimii koko maassa.

Tuula Hölttä

Ari O :"Ohjeet varmaan toimivat järkevälle itsemurhakandidaatille, mutta kun siihen jamaan joutuu, että harkitsee moista, tuskin osaa tai alkaa etsimään ohjeita miten pitäisi tai olisi järkevää toimia."

Olen samaa mieltä. Noita "järkeviä" ohjeita tai edes apua itselleen eivät ainakaan 90-luvulla etsineet omien lastenikin ikäluokkaan kuuluvat nuoret, jotka lopettivat elämänsä kuka hukuttautumalla kuka hirttäytymällä ja kuka mitenkin.

Kun heidät syrjäytettiin "passiivisina" muulle väestölle kuuluvan taloudellisen perusturvan piiristä, he mieluummin huoltajilleen enempää huolta aiheuttamatta palasivat nöyryytettyinä sinne, mistä olivat tulleetkin: "Minä olen maan ja tähtikirkkaan taivaan lapsi, mutta minun sukuni on taivaasta." (Orfeuksen mysteerit, n. 400 eKr)

Heidän kohtelunsa oli sitä, mitä Suomen ensimmäisessä v. -97 julkaistussa palvelun laadun oppikirjassanikin kerroin:
"Sit mulle tuli hammaslääkärilasku ja kun ei ollut rahaa, mun piti mennä sossuun. Ne sano mulle, että mulla on liian hyvät kuteet päällä. Sit mä aloin itkee."

Käyttäjän moro kuva
Markku Tyry

Blogissa viitataan ilmeisesti tuoreimpaan "eliitti-isän" tekemään perheensä,- ja itsensä surmaan.

Blogi on harkitusti kirjoitettua järkipuhetta mutta:

Jos tarkoituksena on saada perhesurmaajien tekijät kuuntelemaan järkipuhetta, ja varsinkin ennen tekoa, kun paineet ovat kovimmillaan, niin kirjoitus menee hukkaan.

Kun mies (yleensä) alkaa olla päänsisältään eri syistä johtuen täyttä sumua, järkipuheet eivät enää auta. Alkoholia ei tarvita. Huumeita ei tarvita. Mitään synteettistä ei tarvita. Ihminen voi mennä täydelliseen epätoivon tilaan aivan puhtaasti yhteiskunnallisista tekijöistä johtuen.

Parisuhdeongelmat, taloudelliset ongelmat, tai tässä yritysjohtajatilanteessa myös yrityksessä tehdyt väärät teot saattavat johtaa tragediaan.
Nii'n, viedä valitettavasti myös lapset,- ja vaimo mukananaan, jos kotona ollaan oltu kodin ulkopuolisista asioista tietoisia.

Tuo blogi saattaa vaikuttaa järtkipuheena meihin nyt. Mutta, kun pää sumenee mahdollisesti joskus, ei siitä enää ole apua.

Käyttäjän HannesV kuva
Hannu Valjakka

Tässäpä se varsinainen juju onkin,kun ei tarvita pienintäkään ulkopuolista
syytä.Meistä kukaan ei voi tietää milloinka nuppi sumenee ihan itsestään.
Silloin syyn on poikkeuksetta lääketieteelinen.Erilaisia syitä voivat ammattilaiset kertoa tarkemmin.Tosin aina ei löydy mitään syytä.

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Se, että ihmisen kontrolli katoaa voi johtua monesta syystä. Millaisen reaktion kontrollin katoaminen riippuu opitusta tavoista tai tavasta tulkita ympäristöä. Mielenhäiriöt ovat useinmiten "muodinmukaisia". Esimerkiksi tietyissä vainoharhaisuuden muodoissa 1800-luvulla joku katsoi pahalla silmällä ja se aiheutti sairauksia, yhdessä välissä sähkö oli syy, sitten tuli säteily - säteilytys aiheutti sitä tai tätä. Nykyisin taitaa olla muotia geenimuuntelu - olen kuullut muutamia tarinoita, jossa UFO oli sieppaajana ja uhrin geenejä muunneltiin. Siis: joku tahtoo aktivisesti pahaa käyttämällä näitä välineitä.

Mustasukkaisuuden sumentaessa mielen, niin ratkaisumalleja on paljon muitakin kuin murha - esimerkiksi lähteä kävelemään - niin varmaan suurin osa ihmisistä tekee. Perheen ylikorostuksessa vaihtoehdoton malli murha voi tulla esille - minä omistan sinut ja minulla on valta. Tämä saattaa olla kulttuurikysymys. Kuinka monessa laulussa rakastettu tapetaan mustasukkaisuuden takia. Kuinka monessa laulussa sanotaan oot mun kokonaan. Raamatusskin sanotaan - älä himoise lähimmäisesi aviopuolisoa ... eikä mitään mikä on hänen omaansa.

Jarkko Hietala

Kaikki riippuu siitä mitä "kontrollin katoamisella" tarkoitetaan. Kaikki eivät pysty elämään ja sopeutumaan modernin teollisuusyhteiskunnan vaatimuksiin ja kontrollimekanismeihin vaikka kuin yrittäisivät.

Sokean on vaikea elää yhteiskunnassa jossa eläminen edellyttää kaksi toimivaa silmää. Yksijalkaisen on vaikea elää yhteiskunnassa jossa toimentulon saaminen edellyttää kaksi toimivaa jalkaa. Mielenterveyden ongelmista kärsivän voi olla mahdoton sopeutua yhteiskuntaan, jossa selviäminen edellyttää kykyä noudattaa sekuntiaikatauluja. Velkaongelmiin joutuneen on mahdotonta sopeutua yhteiskuntaan, jossa työpaikan ja asunnon saaminen yhä useammin edellyttää nuhteettomia luottotietoja ja niin edelleen listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Yhteiskunnassa vallitseva ainoa totuus on se, että kaikki sopeutuvat ja poikkeamia joukosta ei edes virallisessa totuudessa ole olemassa, joten niitä ei mitenkään tarvitse edes huomioida. Periaatteessa voisi kysyä, että miten kontrolli voi kadota jos sitä ei monilla ole koskaan ollutkaan?

Käyttäjän karkot kuva
Kari Kotiranta

Yritinkin kirjoittaa meille vielä järjissään oleville. Ennakkovalistuksella on useimmiten merkitystä niille, jotka eivät vielä ole umpikujassa. Jos on, niinkuin kuvittelen, että on olemassa itsemurhan kulttuurinen (tiedostamaton) malli, niin se täytyisi saada rikottua tavalla tai toisella.

Käyttäjän LasseRyti kuva
Lasse Ryti

Itsellä oli kerran tilanne, kun oli ero menossa ja ajoin autolla, että jos olisi rekka tullut eteen olisin sen eteen kääntänyt. Onneksi ei tullut ja jälkeenpäin ajatellen olisihan se ollut tosi väärin. Nyt löysin ihanan naisen ja olemme olleet yhdessä 3 vuotta. Näin ne ajatukset muuttuvat,

Käyttäjän PeliSuomi kuva
Pertti Lindeman

Jos jaksat ja sinulla on aikaa, niin blogini saattaa antaa vastuksen kirjoitukseesi?

Monet pitävät ihmeenä sitä, että olen vielä elossa.

http://pelisuomi.puheenvuoro.uusisuomi.fi/127664-o...

Pekka Virtainen-Kosola

Täysin käsittämätöntä paskaa tämäkin kirjoitus. Kirjoitat että perhe ja ystävät jatkavat elämäänsä jos jätät heidät tai toisinpäin. Millä logiikalla tuomitset itsemurhan jos loppujen lopuksi on ihan sama? Mitä helvettiä sinulle edes toisten itsemurhat kuuluvat? Ihmisillä on oikeus päättää omasta elämästään kuten myös kuolemastaan ilman että muut siinä tulevat neuvoomaan.

Johan Jansén

Taas amatööri, joka usko tietävänsä kaiken ihmismielestä. Tunnetko ihmistä joka on tappanut itsensä? Tunnetko ihmistä joka on yrittänyt itsemurhaa? Oletko koskaan edes puhunnut sellaisen ihmisen kanssa? Niin, ajattelinkin...

Toimituksen poiminnat